Monella EU-maalla on jo kesän ajalta kokemusta siitä, miltä elämä voi näyttää koronapassin avulla. Joissakin maissa passi on lähes välttämätön, jos ei halua viettää aikaansa vain kotikulmilla.

Koronapassi on viranomaisten myöntämä sähköinen tai paperinen todustus. Sen saa, jos on rokotettu, sairastanut koronan puolen vuoden sisällä tai saanut negatiivisen tuloksen koronatestistä. Testi on voimassa enimmilläänkin kolme vuorokautta.

Koronapassia on alettu vaatia monessa maassa esimerkiksi sisäänpääsyn ehdoksi. Tämän toivotaan toisaalta lisäävän ihmisten intoa ottaa koronarokote, toisaalta nopeuttavan yhteiskunnan paluuta normaaliin ilman pelkoa terveydenhuollon ylikuormittumisesta.

Näin toivotaan vältyttävän uusilta koronarajoituksilta ja -suluilta, jotka ovat jo 1,5 vuoden ajan verottaneet valtion, yrittäjien ja työntekijöiden kukkaroa sekä jopa ihmisten mielenterveyttä.

Vastustajien mielestä koronapassi asettaa rokotetut ja rokottamattomat eriarvoiseen asemaan ja puuttuu liikaa ihmisten vapauteen. Kannattajat puolestaan katsovat, ettei kaikkien pidä joutua pitämään maskeja ja pysyttelemään pienissä ympyröissä siksi, etteivät jotkut halua ottaa rokotetta.

Osalla EU-maista on käytössä oma koronapassisovellus, mutta kaikki hyväksyvät EU:n koronapassin eli "vihreän passin".

Belgiassa helpotusta maskipakkoon

Belgia otti oman koronapassisovelluksensa, CovidSafeBE, käyttöön kesäkuussa. Passin avulla saa osallistua joukkotapahtumiin.

Syyskuun alusta lähtien Belgiassa on saanut järjestää sisätiloissa 200 ja ulkotiloissa 400 hengen tapahtumia ilman koronarajoituksia, kuten maskeja tai turvavälejä.

Tätä suurempia tapahtumia voidaan niin ikään järjestää rajoituksitta, jos järjestäjä vaatii kaikilta koronapassin.

Belgia on muutenkin helpottanut maskipakkoa. Maskia on käytettävä, kun turvavälejä ei pysty pitämään, esimerkiksi julkisessa liikenteessä ja kaupoissa sekä suuremmissa tilaisuuksissa, joissa koronapassia ei vaadita.

Bryssel on kuitenkin päättänyt pitää kuun loppuun asti voimassa muuta maata tiukemmat koronarajoitukset.

Virossa tarvitaan passi jopa kahvilaan

Virossa koronapassi on elokuun 26. päivästä lähtien vaadittu 18 vuotta täyttäneiltä muun muassa urheilutapahtumiin, uimahalleihin, konsertteihin, näyttelyihin, museoihin, ravintoloihin ja kahviloihin.

Todistusta ei tarvitse sellaisiin ulkoilmatilaisuuksiin, joissa aluetta ei ole rajattu.

Myöskään esimerkiksi kaupoissa ja ostoskeskuksissa passia ei tarvita, mutta maskia on pakko käyttää.

Virolaisille on oma koronasovellus, Hoia.

Saksassa palvelutaloon vieraaksi vain koronapassilla

Saksassa koronapassivaatimukset vaihtelevat jossain määrin osavaltioittain, mutta elokuun lopulla osavaltiot pääsääntöisesti yhtenäistivät ne.

Koronapassi on käytössä alueilla, joissa on todettu viikon aikana vähintään 35 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Muualla käytöstä päättävät paikalliset viranomaiset.

Koronapassi vaaditaan, jos haluaa esimerkiksi vierailla läheisensä luona sairaalassa tai palvelutalossa tai osallistua erilaisiin tapahtumiin, käydä museossa, huvipuistossa tai sisätiloissa pidettävissä urheilutapahtumissa.

Mutta Saksa on mennyt vieläkin pidemmälle: Passi on esitettävä myös esimerkiksi kampaajalla ja kuntosalilla, eikä ravintolaan sisälle ole asiaa ilman sitä.

Esimerkiksi Berliinissä passiton hotellivieras joutuu esittämään negatiivisen koronatestituloksen kolmen päivän välein.

Sääntöjä rikkovaa yrittäjää rangaistaan, mutta sakot voidaan mätkäistä myös asiakkaalle.

Lokakuun 11. päivä Saksa lopettaa kaikille ilmaiset koronatestit. Maksamaan joutuu, jos on oireeton ja saisi koronarokotteen, mutta ei ota sitä.

Ranskassa passia voi tarvita jopa työntekijä

Ranskassa koronapassin tarvitsee päästäkseen kahvilaan, ravintolaan, vierailulle sairaalaan, museoon, näyttelyyn tai julkisiin liikennevälineisiin.

Mutta Ranska on ulottanut vaatimuksen myös työpaikoille. Jo aiemmin kesällä laki määräsi, että kaikkien terveydenhuolto- ja hoiva-alalla työskentelevien on palkanmenetyksen uhalla otettava koronarokotus 15. syyskuuta mennessä.

Elokuun lopulla määrättiin, että myös asiakaspalvelussa kulttuuri-, ravintola- ja muilla vapaa-ajanviettoaloilla työskentelevien sekä pitkän matkan liikenteen ja ostoskeskusten asiakaspalvelun työntekijöiden on täytettävä koronapassin vaatimukset.

Työntekijöiden ei ole pakko ottaa rokotetta, mutta silloin heidän on esitettävä enintään kolme vuorokautta vanha negatiivinen koronatestitulos. Jos työnantaja ei huolehdi koronatodistusten vaatimisesta, häntä uhkaa liikkeen tilapäinen sulkeminen tai jopa tuhansien eurojen sakko.

Ranskassa on järjestetty suuria mielenosoituksia koronapassia vastaan. Niihin on osallistunut sekä rokotusten vastustajia että niitä, joiden mielestä passi puuttuu liikaa ihmisten vapauteen.

Tämä ei tarkoita sitä, että enemmistö ranskalaisista tyrmäisi idean: Kun koronapassin käyttöönotosta ilmoitettiin, lukuisat ihmiset ryntäsivät rokotuksiin. Elokuun loppuun mennessä rokotusaste oli Suomen luokkaa.

Italiassa kotimaanmatkaajakin tarvitsee passin

Italiassa koronapassi on ollut jo elokuun alkupuolelta lähtien pakollinen, jotta pääsee sisälle muun muassa ravintoloihin, museoihin, kuntosaleille, uimahalleille, teattereihin tai stadioneille.

Syyskuun alusta alkaen sitä on vaadittu myös pitkän matkan julkisessa liikenteessä sekä koulujen ja yliopistojen henkilökunnalta. Jos esimerkiksi junamatkustajalla ei ole esittää lipuntarkastajalle passia, hänen pitää poistua seuraavalla pysäkillä.

Jos yrittäjä päästää tiloihinsa passittoman asiakkaan, molempia voi odottaa jopa tuhannen euron sakko. Yrittäjä voi joutua sulkemaan liikkeensä kymmeneksi päiväksi, jos rikkomus toistuu.

Italiassakin passin vastustajat ovat järjestäneet mielenosoituksia.

Ongelmaksi on noussut myös se, että vaikka suurin osa rokotetuista saa passin helposti sähköpostina tai tekstiviestinä saamansa koodin avulla, kaikkien tiedot eivät ole järjestelmässä. Silloin passin saaminen voi kestää viikkoja, kertoo Euronews.

Passin saaminen voi takkuilla esimerkiksi, jos on ollut kirjoilla ulkomailla tai on saanut rokoteannokset kahdella eri alueella.

Espanjassa oikeus tyrmäsi koronapassivaateet

Espanjassa koronapassi on matkustamista varten, sillä tuomioistuimet ovat tyrmänneet alueellisten viranomaisten yritykset määrätä se sisäänpääsyn ehdoksi eri paikkoihin.

Espanjan korkeimpaan oikeuteen asti eteni Andalusian aluehallituksen yritys säätää passi pakolliseksi yöelämän huvipaikkoihin. Tuomioistuimen mukaan aluehallitus ei esittänyt riittävää oikeutusta sille, että passia vaadittaisiin koko Andalusiassa tartuntamääristä riippumatta.

Espanjan hallitus ei ainakaan toistaiseksi ole halunnut säätää valtakunnallisia koronapassivaatimuksia.

Sen sijaan Espanjassa rajoitetaan edelleen esimerkiksi yökerhojen toimintaa ja vaaditaan, että ihmiset pitävät sisätiloissa maskia. Rajoitukset vaihtelevat jonkin verran alueittain.

Ruotsissakin kannatusta

Ruotsi otti EU:n koronapassin käyttöön heinäkuun alussa, mutta kotimaassa sitä ei tarvita.

Koronapassi helpottaa matkustamista EU:n alueella, kuittaa Ruotsin kansanterveysviranomainen passin tarpeellisuuden.

Ruotsin TV4:n tilaamassa elokuisessa kyselyssä kuusi vastaajaa kymmenestä toivoi, että Ruotsikin alkaisi vaatia koronatodistusta muiden maiden tavoin. Kuun vaihteessa maan jääkiekkoliitto vetosi hallitukseen, että koronapassi otettaisiin käyttöön suurempien yleisömäärien mahdollistamiseksi.

Tanska jo lopettamassa käytön

Tanska otti koronapassin käyttöön ensimmäisenä EU:ssa. Passi piti näyttää lukuisilla julkisilla paikoilla, kuten ravintoloissa.

Samalla erilaisia koronarajoituksia höllennettiin ja maskit sai pääosin tunkea kaapin perälle.

Nyt Tanska on jo luopumassa passista. Perjantaihin asti se pitää näyttää vielä discoissa ja yökerhoissa, mutta viikonlopusta lähtien niihinkin pääsee vapaasti.

Tanskalaiset tarvitsevat koronapassiaan vastedes lähinnä matkailuun.

Kasvomaskia he tarvitsevat yhä lentokentällä, ja sen käyttöä suositellaan sairaaloissa sekä testauspisteissä.

Periaatteessa EU-alueella matkustava on vapautettava kaikista liikkumisen rajoituksista, jos hänellä on koronatodistus. Myös ilman koronapassia voi matkustaa EU-maasta toiseen, mutta passin kanssa se on vaivattomampaa.

Virusmuunnosten leviämisen estämiseksi jotkut maat saattavat kuitenkin määrätä lisärajoituksia. Niistä saa tietoa muun muassa täältä.

Aiheesta aiemmin:

Hallituksen uusi koronastrategia tähtää Suomen avautumiseen pian – valtakunnalliset toimet loppuvat, alueiden rooli kasvaa

Koronapassista tuli Euroopassa ruma sana – Ranskassa ja monessa muussa maassa ei pääse ravintolaan ilman todistusta

Koronapassin venyminen on poikinut useita kokeiluja, mutta voiko järjestäjä vaatia yleisöltä rokotustodistusta? "Toimijat arvioivat itse", sanoo ministeriö

Helsingin kaupunki kokeili koronapassin käyttöä – katso videolta, mistä passi löytyy ja miten se toimii

Koronapassin käyttöönottoa hankaloittaa tartuntatautilaki, sanovat asiantuntijat – “Lain perusta on laho"