Hämeenlinnan kaupunki tavoittelee rokottamattomia nuoria aikuisia tekstiviesteillä. Tässä ikäryhmässä rokotuskattavuus on muita ikäryhmiä pienempi.

Hämeenlinnassa on noin 7 000 ikäryhmään 20–29 kuuluvaa. Heistä noin 4 500 on saanut ensimmäisen rokotteen. Tekstiviesti on lähetetty koko ikäryhmälle.

Tekstarissa muistutetaan mahdollisuudesta hakeutua koronarokotuksiin. Viestissä on myös linkki ajanvaraussivuille. Viestissä kerrotaan myös tulevista walk in -rokotuspäivistä.

Ennaltaehkäisevien terveyspalveluiden palvelupäällikkö Heli Haapala arvelee, että ikäryhmän passiivisuuteen voi olla syynä ajanvarauksen vaikeus tai yleensäkin halukkuus varata rokotusaikaa.

– Ajattelimme, että ihan ilman ajanvarausta voi olla helpompi tulla rokotukseen kúin tarkoilla ajoilla.

Hämeenlinna pyrkii viemään rokotustapahtumia lähemmäs nuoria. Walk in -rokotuksia järjestetään muun muassa Ammattiopisto Tavastiassa sekä pitäjissä.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL kertoi tällä viikkolla, että korona on tällä hetkellä rokottamattomien epidemia.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.