Kainuussa todettiin torstaina yhteensä 13 uutta koronatartuntaa, joista seitsemän jo karanteenissa olleilla. Sotkamossa tartuntoja löytyi eilen kolme, Paltamossa neljä ja kuusi Kajaanissa.
Koronaviruksen ilmaantuvuus on Kainuussa 243 tartuntaa / 100 000 asukasta viimeisen kahden viikon ajalta.
Kajaanissa seminaarin koulussa korona-altistus vei 39 henkilöä karanteeniin.
Keskiviikkona Prismaan avatussa rokotuspisteessä on kahden päivän aikana käynyt hakemassa ensimmäisen rokoteannoksen noin 200 henkilöä.
Kainuussa noin 82,5 prosenttia kaikista 12 vuotta täyttäneistä on saanut ensimmäisen rokoteannoksensa. Kahteen kertaan rokotettuja on noin 56 % kainuulaisista.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.