Pohjois-Karjalassa todettujen koronavirustartuntojen määrä on viimeisen viikon aikana kääntynyt laskuun. Maakunta on kuitenkin edelleen epidemian kiihtymisvaiheessa ja alueelliset suositus- ja rajoitustoimet pidetään toistaiseksi ennallaan, alueellinen koronanyrkki linjaa tiedotteessaan.

Viikolla 34 uusia koronavirustartuntoja todettiin 33, kun edellisellä viikolla tapauksia kirjautui 60. Pohjoiskarjalaisilla tartuntoja oli 28. Kuluvalla viikolla torstai-iltapäivään mennessä tartuntoja on todettu yhteensä viisi ja karanteenissa oli yhteensä 78 henkilöä.

Tartuntoja on todettu viime viikkoina Joensuussa, Kiteellä, Kontiolahdella, Lieksassa, Nurmeksessa ja Outokummussa. Tartuntojen alkuperä saatiin selville 89 prosentissa todetuista tapauksista. Ulkomailta saatuja tartuntoja oli neljä, ja kahdeksan tartunnoista todettiin jo karanteenissa olleilla henkilöillä.

Tartuntoja on todettu eniten alle 25-vuotiaiden ikäryhmissä. Sairastuneista puolet ei ollut saanut lainkaan rokotetta.

– Epidemiatilanne on viikon aikana helpottunut. Toivotaan, että tämä hyvä kehitys jatkuu. Nuorten koronarokotukset, koronatesteissä käyminen ja jo tutuksi tulleiden suositusten noudattaminen ovat edelleen tärkeitä, toteaa tilannekuvatyöryhmän puheenjohtaja, ylilääkäri Jukka Heikkinen.

Heikkinen muistuttaa ottamaan huomioon myös lähialueiden koronavirustilanne ja tarkistamaan eri alueiden paikalliset suositukset ennen matkustamista.

– Esimerkiksi Kajaani on epidemian leviämisvaiheessa, ja Kainuun sote suosittelee, ettei kaupunkiin matkustettaisi tällä hetkellä ollenkaan, Heikkinen sanoo.

Rokotuskattavuus Pohjois-Karjalassa edistyy hyvin. Ensimmäisen rokotuksen on saanut yli 81 % ja toisen rokotteen jo lähes 55 % yli 12-vuotiaista pohjoiskarjalaisista. Erityisesti nuorten rokotuskattavuudessa on vielä parannettavaa ja kuntakohtaista vaihtelua, ja nuorten suosimia walk in -rokotuksia tullaan jatkamaan.

Tartuntamäärien vähentyminen on helpottanut myös Siun soten tartunnanjäljityksen ruuhkia.

Lisää Pohjois-Karjalan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.