Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ehdottaa kolmatta koronarokoteannosta rajatuille ryhmille. Ehdotus saa kannatusta pohjalaisista sairaanhoitopiireistä.

Vaasan keskussairaalan infektiolääkäri Juha Salonen pitää tärkeänä, että kolmas kierros saadaan käyntiin mahdollisimman pian.

Salonen toteaa, että niille terveydenhuollon työntekijöille, jotka joutuvat kohtaamaan koronapositiivisia potilaita, on kolmatta rokotetta alettava tarjota välittölmästi, kun luvat ovat kunnossa.

– Heillä pitäisi olla mahdollisimman toimiva rokotussuoja ja sama koskee niitä riskiryhmäläisiä, jotka ovat jatkuvassa vakavan taudin vaarassa.

Ensimmäisessä aallossa rokotettujen toisesta rokotteesta on kulunut jo pitkä aika, huomauttaa Salonen:

– Jos toisen rokotteen saamisesta on kulunut jo puoli vuotta, ollaan aika huonossa tilanteessa.

Lue myös: THL ehdottaa kolmatta koronarokoteannosta rajatuille ryhmille – muun väestön osalta tilannetta arvioidaan syksyn aikana

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri EIina Kärnä arvioi, että kolmas rokotuskierros voisi käynnistyä marraskuussa.

– Kolmas rokotuskierros ei saa vaikuttaa ykkös- ja kakkosrokotteiden antoon. Kolmas kierros aloitetaan heti kun mahdollista.

Kärnän mukaan rokotteita riittää.

Rokotusväli kuuteen viikkoon?

Myös toisen rokotuksen antamista halutaan jouduttaa. THL:n mukaan kunnat voivat lyhentää rokotteiden annosvälin kuuteen viikkoon. Tutkimusten mukaan kuuden viikon välillä saadaan ainakin melkein yhtä hyvä suoja kuin kahdeksalla viikolla.

Elina Kärnän mukaan rokotusvälin lyhentäminen nopeuttaa jonkin verran väestön kakkosrokotteiden antamista.

Kärnä huomauttaa, etttä siitä voi aiheutua myös lisätyötä kunnissa, jos joudutaan siirtämään jo annettuja rokoteaikoja.

Vaasan sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Juha Salosen mukaan rokotusväliä olisi hyvä mahdollisuuksien mukaan lyhentää.

Soiten infektioylilääkäri Marko Rahkonen sanoo, että Soitessa mietitään rokotusvälin lyhentämistä, kun virallinen suositus tulee. Vielä sellaista ei ole.

– Osa Suomen kunnista ei ole tällä hetkellä voinut lyhentää väliä edes kahdeksaan viikkoon, joten tuskin suositus heti tulee.

Soitessa rokotusväli on kahdeksan viikkoa ja Rahkosen mukaan kakkosrokotetta annetaan tällä hetkellä kovaa vauhtia.

Jäljitys on edelleen tarpeellista

Suomen kuuden suurimman kaupungin tartuntataudeista vastaavat lääkärit ovat avanneet keskustelua tartunnanjäljityksen kohdentamisesta vain suurimman tartuntariskin tilanteisiin.

Lue myös: Suuret kaupungit haluavat pikaisen muutoksen koronan tartunnanjäljitykseen: laajoista karanteeneista esimerkiksi päiväkodeissa tulisi luopua

Lääkäreiden mukaan on ilmeistä, ettei koronavirusta voida kokonaan eliminoida. Rokotukset kuitenkin ehkäisevät tehokkaasti vakavia tautitapauksia. Tämän vuoksi jokaisen tartunnan ehkäisyä hinnalla millä hyvänsä ei voida enää pitää tavoitteena.

Soiten Marko Rahkonen toteaa, että testaaminen ja jäljitys olivat erityisen tärkeitä, kun ei vielä ollut rokotteita, mutta että hyödytöntä se ei ole vieläkään:

– Nyt kun rokotuskattavuus ja toisen rokotteen ottaneiden määrät kasvavat, taudinkuvat ovat lievempiä ja koronan riski rokotusten ottaneille muuttuu. Nyt jäljityksen avulla pidetään yhteiskuntaa auki ja pienennetään tulevien viikkojen tartuntalukuja eli se on siinä mielessä nytkin hyödyllistä.

Terveydenhuolto äärirajoilla

Koronan jäljitys ja testaaminen kuormittavat terveydenhuoltoa paikoin jo hyvinkin rankasti.

Vaasan kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta toteaa, että äärirajoilla mennään.

– Sisäisillä henkilöstösiirroilla on pystytty toistaiseksi tekemään tämä työ, mutta toisaalta me olemme myös nähneet sen niin että jos jäljittäminen lopetetaan, me ikään kuin suljetaan silmät tältä ongelmalta.

Kaukoranta näkee, että jollain aikavälillä jäljittämisestä pitää luopua, mutta ei vielä.

– Todennäköisesti meidän pitää kuitenkin seurata tavalla tai toisella tilanteen kehitystä myös maailmalla ja uusien varianttien ilmaantumista eli sen takia en lähtisi ihan heti ainakaan rivakoilla toimilla lopettamaan tartunnan jäljitystä.

Kaukoranta perustelee jäljityksen jatkamista myös sillä, että edelleen on rokottamattomia ihmisryhmiä, joita on suojeltava taudilta.

– Siellä on esimerkiksi iso joukko maahanmuuttajia, jotka jo muutenkin ovat sosiaalisesti heikommassa asemassa. En toivoisi, että tästä ihmisryhmästä kovin moni joutuisi koronan kouriin, ja jopa sairaalaan.