Uudellamaalla saattaa olla voimassa uudet Etelä-Suomen aluehallintoviraston antamat ohjeistukset jo tulevana viikonloppuna. Käytännössä luovuttaisiin kahden metrin turvaväleistä ja 25 hengen rajaamisista omiin sektoreihinsa, jos terveysturvallisuus voidaan varmistaa muilla keinoilla.

Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun rajoituksia arvioidaan vielä koko HUS-alueen eli Uudenmaan koronakoordinaatioryhmässä torstaina myöhään iltapäivällä. Kokouksen lopullisista päätöksistä tiedotetaan vasta huomenna perjantaina iltapäivällä.

– Valmistaudumme tekemään uuden päätöksen välittömästi, kun asia on käsitelty HUS-alueen koronaryhmässä. Tiedotamme asiasta omalta osaltamme huomenna iltapäivästä, kun kaikki yksityiskohdat ovat selvillä, sanoo Etelä-Suomen aluehallintoviraston viestintäpäällikkö Johanna Koskela.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suositteli jo alkuviikosta, tiistaina, että avi luopuisi kahden metrin turvaväleistä ja 25 hengen rajaamisista sisä- ja ulkotiloissa. Sen sijaan suositeltiin väkimäärän rajoittamista sisätiloissa puoleen normaalista kapasiteetista ja ulkotilossa 75 prosenttiin. Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suositteli tiistaina muutoksien saamista voimaan maanantaista 6. syyskuuta alkaen.

Avin mukaan uuden päätöksen mukaiset ohjeistukset voisivat kenties tulla voimaan jo heti lauantaina 4. syyskuuta.

Voit keskustella tästä aiheesta torstai-iltaan kello 23 saakka.

Lue myös:

Hallituksen koronasta ulos -suunnitelma happani käsiin: Kuinka kauan Suomi vielä testaa, jäljittää ja eristää?

Pääministeri tviittasi kahden metrin turvavälien poistuvan laista, mutta tapahtuma-alaa lupaus ei vielä lämmitä: “Maata ei johdeta Twitterissä”

Kuuntele myös Takaisin Pasilaan -podcast: Koronapassin tiellä on useita käytännön kysymyksiä.