Pohjois-Pohjanmaalla tulee tästä päivästä eteenpäin linjaus, jonka mukaan kaksi rokotusannosta saaneen henkilön ei tarvitse hakeutua flunssaoireissa koronatestiin, ellei tiedossa ole altistumista koronavirukselle viimeisen kahden viikon ajalta. Oulu ilmoitti vastaavasta linjauksesta keskiviikkona.

Samoin kahteen kertaan rokotettuja henkilöitä ei aseteta enää karanteeniin, vaikka he olisivat olleet sairastuneen kanssa lähikontaktissa.

Linjausten noudattaminen edellyttää sitä, että toisen rokoteannoksen saamisesta pitää olla kulunut vähintään viikko.

Rokottamattoman tai vain yhden rokoteannoksen saaneen henkilön tulee edelleen hakeutua koronatestiin, jos ilmenee koronavirusinfektioon sopivia oireita, eikä henkilö ole aikaisemmin sairastanut koronaviruksen aiheuttamaa tautia tai taudin sairastamisesta on aikaa yli kuusi kuukautta. Oireettomia tai viimeisen kuuden kuukauden aikana koronavirustaudin sairastaneita henkilöitä ei pääsääntöisesti testata.

Sosiaali- tai terveysalalla työskentelevien tulee edelleen oireisena hakeutua testiin kahden rokoteannoksen jälkeenkin.

Koronarokotteita on Pohjois-Pohjanmaalla saatavilla hyvin. Ensimmäisen ja toisen rokoteannoksen suositeltu annosväli on alueella tällä hetkellä kahdeksan viikkoa, kun se aikaisemmin oli 8 -12 viikkoa.

Tähän mennessä 79,5 prosenttia alueen yli 12-vuotiaista on saanut ainakin yhden rokoteannoksen. Toisen rokoteannoksen saaneita yli 12-vuotiaista on nyt 52,7 prosenttia.

Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.