Kanta-Hämeessä COVID-19-tartuntoja ilmenee tällä hetkellä erityisesti nuorten keskuudessa. Nuorten tartunnat eivät kuitenkaan näy sairaalakuormituksen kasvuna, sillä nuorten vakavat sairastumiset ovat yksittäistapauksia.

Eniten tartuntoja on tällä hetkellä Lounais-Hämeessä. Taustalla on kolme yksityistilaisuuksista lähtenyttä tartuntaketjua. Tartuntojen lähteenä onkin koko maakunnassa yleisimmin sukulaisten tai ystävien tapaaminen sekä samasta taloudesta juontuvat tartunnat.

Keskiviikkona Kanta-Hämeessä todettiin 14 uutta tartuntaa, joista yhdeksän on Forssan, kolme Hämeenlinnan ja kaksi Riihimäen seudulta.

Viikolla 34 Kanta-Hämeessä tehtiin ennätys koronatesteissä. Fimlabissa tehtiin lähes 4 000 testiä. Yksityisellä puolella testien määrä oli 600–1 000. Tartunnanjäljitys teettää edelleen työtä hoitohenkilöstölle, mikä voi heijastua neuvoloihin ja kouluterveydenhoitoon.

THL tiedotti keskiviikkona ehdottavansa kolmatta koronarokoteannosta rajatuille ryhmille. Muun väestön osalta tilannetta arvioidaan syksyn aikana. Kanta-Hämeessä ollaan tyytyväisiä siihen, että linjaus on tehty.

– Me odotamme STM:ltä lupaa aloittaa nämä rokotukset tietenkin niin, että ensin kaikki halukkaat saavat kahden rokotteen suojan, sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen sanoo.

Karanteenissa hieman vähemmän ihmisiä

Karanteenissa olevien määrä on hieman laskenut. Karanteenissa on parhaillaan noin 750 henkilöä. Joukossa on esimerkiksi oppilaita eri kouluista.

Sally Leskinen sanoo, että kouluissa karanteenit arvioidaan tapauskohtaisesti.

– Ollaan jo noudatettu sitä, että lähikontaktit arvioidaan ja heidät laitetaan karanteeniin, ei välttämättä koko luokkaa.

Arvioinnissa pohditaan, onko tartuttavalla henkilöllä ollut oireita, onko käytetty maskeja, kuinka pitkään on oltu samoissa tiloissa, onko ollut lähikontakteja ja onko oltu vierekkäin vai väljemmissä tiloissa.

– Lähtökohtaisesti on huomattu, että mitä pienempiä lapsia sen vähemmän jatkotartuntoja heidän keskuudessaan tapahtuu.

Hybridistrategiaan liittyviä tarkempia ohjeistuksia odotetaan parhaillaan. Yläkouluissa ja toisella asteella jatkotartuntoja on jonkin verran, alakouluissa vähemmän.

Myös tapahtumien järjestäminen pandemiaryhmän esityslistalla

Maakunnan pandemiaryhmä käsittelee torstain kokouksessan muun muassa rajoituksia. Esitys on, että nykyisiä rajoituksia jatkettaisiin. Tosin yleisötilaisuuksien tilannetta pohditaan tarkemmin sosiaali- ja terveysministeriöltä tulleen ohjauskirjeen pohjalta. Kokouksessa on mukana myös tapahtumajärjestäjän edustaja.

Parhaillaan hallitus valmistelee kahden metrin turvavälin poistamista laista. Kanta-Hämeessä kuitenkin pohditaan, kuinka turvallisia tilaisuuksia voitaisiin käynnistää jo nyt.

– Puhutaan tapahtumista, joissa on istumapaikka. Onko joku ohje tai suositus, jolla voitaisiin auttaa tapahtumajärjestäjiä, että esimerkiksi joku prosentuaalinen osuus penkeistä voisi olla käytössä. Tai maskien käyttö vaikuttaisi siihen, kuinka paljon voi teatteria tai vastaavaa täyttää, Sally Leskinen tarkentaa.