Kreikassa on astunut voimaan uusi, tiukempi laki, joka velvoittaa terveydenhuollon henkilöstön ottamaan koronavirusrokotteen.
Keskiviikosta alkaen terveydenhuollon rokottamattomat ammattilaiset siirretään sivuun työstään vähintään kolmeksi kuukaudeksi. Rokottamaton hoitaja tai lääkäri ei voi työskennellä potilaiden kanssa. Myös heidän palkkoja leikataan.
Alan ammattiliiton mukaan noin 10 000 ammattilaista on jättänyt koronarokotteen ottamatta.
Pakolliset rokotteet suututtavat
Pakolliset rokotteet puhuttavat kreikkalaisia. Ihmiset ovat olleet erityisesti huolissaan terveydenhuollon palveluiden saatavuudesta. Keskiviikkoaamuna monissa sairaaloissa ja terveyskeskuksissa marssittiin ulos protestiksi pakollisia rokotuksia vastaan.
Ammattiliiton mukaan Kreikan terveydenhuollon ammattilaisista noin 10 prosenttia työvoimasta on jättänyt rokotteen hankkimatta. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi ensihoitajista noin 1 245 ihmistä on siirretty sivuun toimestaan koko maassa, kertoo sanomalehti Naftemporiki.
Ammattiliiton komitean jäsen Dimitris Kourouvalakis sanoi uutistoimisto AFP:lle olevansa huolissaan siitä, että laki pakollisista rokotuksista sotii demokraattisia arvoja vastaan.
Suuresta vastustuksesta huolimatta terveysministeri Athanassios Plevris sanoi keskiviikkona, että laki pakollisista rokotuksista on pantu täytäntöön.
Alan ammattiliitto on kehottanut terveydenhuollon henkilökuntaa liittymään lakkoihin, jotka alkavat eri puolilla maata torstaina. Mielenosoituksia on määrä järjestää ainakin Kreikan suurimmissa kaupungeissa Ateenassa ja Thessalonikissa.
Työvoimapula uhkaa
Heti lain astuttua voimaan keskiviikkona Kreikan terveysala ajautui työvoimapulaan.
Hallitus ei osannut odottaa, että niin moni terveydenhuollon henkilökunnan ammattilainen jättäisi rokotuksen hankkimatta.
Tällä hetkellä työvoimapulaa paikataan esimerkiksi lomia lykkäämällä ja yksiköitä yhdistelemällä. Hallitus on luvannut, että terveydenhuollon toiminta turvataan.
Vaikka tilanne on Kreikassa vaikea, suurin osa terveydenhuollon ammattilaisista on hankkinut lain edellyttämän yhden rokoteannoksen.
Tilastojen mukaan yli 90 prosenttia lääkäreistä ja 80 prosenttia sairaanhoitajista on saanut ensimmäisen rokotteen.
Kreikan hallitus on kertonut, että tällä hetkellä sairaalahoidossa olevista koronapotilaista yli 90 prosenttia ei ole rokotettu. Lähes 11 miljoonan asukkaan maassa ainakin yhden rokotteen on saanut yli 5,7 miljoonaa ihmistä.
Lue lisää:
Hallituksen koronasta ulos -suunnitelma happani käsiin: Kuinka kauan Suomi vielä testaa, jäljittää ja eristää?
Tästäkö apu sakkaavaan koronajäljitykseen? Uusi nettipohjainen palvelu tulossa käyttöön parin viikon sisään
Pirtelö loppui! Brexit ja korona kurittavat Britannian taloutta – EU-eron haittoja myöntävät nyt myös brexit-mieliset, mutta kiistely jatkuu