Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS kertoo tiedotteessaan, että Koronatietoni.fi -palvelu on tarkoitus saada käyttöön jo syyskuun alkupuolella.

HUS uskoo, että palvelun käyttö nopeuttaa tartunnanjäljitystä.

Positiivisen koronanäytevastauksen saatuaan Koronatietoni.fi-palvelussa voi antaa tartunnanjäljittäjille esitietoja tartunnanjäljityksen nopeuttamiseksi. Sen kautta voi myös kertoa altistuneiksi oletettujen nimet ja puhelinnumerot sekä muut altistumisiin liittyvät tiedot.

Palvelussa annettuja tietoja käytetään tartunnanjäljityksen esitietoina. Kunnan tartunnanjäljitystä tekevä ammattilainen käy ne läpi normaalin tartunnanjäljityspuhelun aikana.

– Arvio altistumisesta on aina ammattilaisella. Kun ammattilainen on täydentänyt tiedot tarvittavilta osin ja kuitannut tehdyt merkinnät, tiedot siirtyvät tartunnanjäljitykseen vahvistettuina altistumisina, joita käsitellään tästä eteenpäin samalla tavoin kuin muitakin altistumisia, kertoo apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.

Hän kertoo, että palvelun tavoitteena on helpottaa ja nopeuttaa kuntien tartunnanjäljityksen toimintaa. Vastaavaa palvelua voidaan jatkossa hyödyntää myös muiden tartuntatautien leviämisen ehkäisyssä.

Kun Koronatietoni.fi on julkaistu, se on käytettävissä HUSin, Kymsoten, Eksoten ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla siltä osin, kuin kunnat itse haluavat ottaa sen käyttöön.