Tänä syksynä on jäänyt epäselväksi, kuka koronarajoituksista päättää. Testaaminen, jäljittäminen ja eristäminen jatkuvat, vaikka kaksi kertaa rokotettuja on yli puolet kansasta.
Hallitus ja aluehallintovirastot ovat keskittyneet vääntämään kättä kahden metrin turvaväleistä. Sosiaali- ja terveysministeriö lähettelee aveille paimenkirjeitä ja kansalaiset seuraavat hämmentyneinä sivusta.
Teatterit ja ooppera ihmettelevät, johtaako pääministeri Suomea tviittaamalla.
Kokonaiskuva koronan hallinnasta näyttää olevan hukassa. Suomelta ei ole ajantasaista suunnitelmaa siitä, miten koronasta päästään ulos. Hallituksen huhtikuussa tekemä exit-suunnitelma vanheni elokuun lopussa. Syyskuulle ei ole suunnitelmia.
Yksi tavoite on lausuttu ääneen: rajoituksista voidaan luopua, kun rokotekattavuus nousee 80–90 prosenttiin.
Tanskassa tämä on jo totista totta. Tanska on ilmoittanut luopuvansa syyskuussa kaikista koronarajoituksista.
Lintilä: Toivottavasti jo tällä viikolla
Työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) myöntää, että Suomi tarvitsee pikaisesti suunnitelman siitä, miten koronasta päästään ulos.
– Toivon, että yhteiskuntaa pystytään avaamaan mahdollisimman paljon ja mahdollisimman pian. Olisi oikeus ja kohtuus, että ne päivät olisivat kaikkien tiedossa. Toivon, että jo tällä viikolla.
Koronapassista Lintilä lupailee hallituksen esitystä kahden viikon kuluttua. Koronapassilla voisi todistaa, että on saanut kaksi rokotusta, negatiivisen koronatestin tai sairastanut koronan.
Passilla voisi avata isoja yleisötapahtumia ja festivaaleja. Sitä voisi käyttää myös ravintoloissa. Ylen tietojen mukaan harkinnassa on myös, voisiko passia käyttää työpaikoilla. Sen pitäisi kuitenkin olla vapaaehtoista, jotta työntekijät eivät joutuisi eriarvoiseen asemaan.
Opposiotiossa ihmetellään vitkuttelua
Näkymää tulevasta vaaditaan myös oppositiossa. Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Mia Laiho ihmettelee hallituksen vitkuttelua.
– Tilanne ei ole enää kenenkään hanskassa. Se (exit-suunnitelma) tarvitaan nyt eikä vasta lokakuussa. Meidän pitää arvioida muuttunutta tilannetta. Millä kriteereillä Suomi aikoo esimerkiksi jatkaa koronan testausta ja jäljitystä?
Yle kertoi maanantaina, että jäljitys sakkaa, koska henkilökuntaa ei ole enää riittävästi. Lääkärille ei pääse eikä vaivoja saa hoidettua. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Esa Rintala totesi, että näin ei voida jatkaa
Kokoomuksen Laihon mielestä juuri tässä piilee ongelman ydin. Monet perussairaudet jäävät hoitamatta, kun jäljitys ja testaus vievät henkilökuntaa perusterveydenhoidosta.
Alueet ovatkin tehneet tilanteesta omia johtopäätöksiään. Esimerkiksi Tampereella kansalaisia on jo ohjeistettu, että kahdesti rokotettujen ei tarvitse mennä lievien oireiden takia koronatestiin.
Päätöksiä on tehtävä, koska testaus ylikuormittuu, kun ihmiset tapaavat enemmän toisiaan ja tavalliset flunssat leviävät.
Ministeriö: "Hiki hatussa suunnitellaan"
Sosiaali- ja terveysministeriön koronasta vastaava johtaja Pasi Pohjola myöntää, että koronan jäljityksessä on ongelmia ja testauskäytännöt vaihtelevat eri alueilla. Hän ei olisi kuitenkaan valmis lopettamaan jäljitystä.
– En pidä tätä ongelmana. Alueet päättävät, Pohjola sanoo.
Pohjolan mukaan uutta korona-strategiaa väännetään ministeriössä "hiki hatussa". Sen jälkeen hallituksen pitää vielä käsitellä se.
Koronapassi on Pohjolan mukaan viivästynyt, "koska muut ministeriöt vastustivat sitä viime keväänä".
Nyt seurataan, miten käy Tanskan
Suomella on vielä matkaa siihen, että rokotuskattavuus nousisi yli 80 prosentin. Virologian professori Olli Vapalahti arvioi, että Tanskan tilanteessa ollaan puolentoista kuukauden kuluttua.
– Se on varmaan käännekohta. Kauhean paljon enempää ei sitten voi tehdä sillä rintamalla, ellei sitten alle 12-vuotiaille saada rokotteita.
Samaan aikaan tavoite tuntuu karkaavan käsistä. Vaikka rokotuskattavuus olisi sata prosenttia, koronavirus ei poistu maailmasta.
Vapalahti seuraa mielenkiinnolla, miten Tanskan käy sen jälkeen, kun rajoitukset poistuvat.
Jälkijunassa matkaamisessa on se hyvä puoli, että muiden virheistä voidaan myös oppia.
Suomi on rokotusten etenemisessä WHO:n mukaan Euroopan keskikastia. Yksi syy tähän on se, että Suomessa rokotusten väli on ollut 12 viikkoa, muualla sen ollut kahdeksan viikkoa.
Toinen syy on se, että Suomessa suurin osa ihmisistä on rokotettu Pfizerin rokotteella, muualla käytössä on ollut enemmän myös Astra Zenecan ja Modernan rokotteita.
Myös rokotusten saatavuudessa on ollut ongelmia, mutta ne näyttävät olevan ohi.
Junassa voi istua vierekkäin, teatterissa ei
Professori Olli Vapalahti toivoo, että hallituksella olisi suunnitelma siitä, miten koronasta päästään ulos. Silloin eri aloilla pystyttäisiin varautumaan, missä järjestyksessä toimintoja avataan.
Vapalahti pohtii myös sitä, miten kauan nykyinen testauksiin ja karanteeneihin perustuva malli voi toimia.
Hän pitää pulmana myös sitä, että lainsäädännössä ei ollut alunperinkään välineitä pandemian hoitoon. Siksi saamme seurata viranomaisten kiistelyä, nokittelua ja paimenkirjeiden lähettelyä.
Lakien säätäminen on hidasta, viiden puolueen hallitus kiistelee ja eduskunnan valiokuntakäsittely vie oman aikansa.
Laiho: Päätös turvaväleistä nopeasti
Kokoomuksen Mia Laiho uskoo, että eduskunta pystyy tarvittaessa päättämään kahden metrin turvavälien poistamisesta hyvinkin nopeasti.
Laiho toivoo, että hallitus tuo esityksen eduskuntaan jo ensi viikolla. Eduskunnan syysistuntokausi alkaa 7. syyskuuta.
Kahden metrin turvaväliä on pidetty kohtalonkysymyksenä esimerkiksi teattereille ja oopperalle.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on jo ehtinyt tviitata asiasta. Hän ihmettelee, miksi junassa voi istua vieraan ihmisen viereen, teatterissa ei?
Pääministeri tviittasi kahden metrin turvavälien poistuvan laista, mutta tapahtuma-alaa lupaus ei vielä lämmitä: “Maata ei johdeta Twitterissä”
"Näin ei voida jatkaa", sanoo lääkäri Esa Rintala – koronan jäljitys ja testaaminen ovat ajaneet terveydenhuollon äärirajoille
Suomalainen koronarokote päivitetty suojaamaan paremmin virusmuunnoksia vastaan – testit alkavat vuoden vaihteessa
Lue uusimmat koronauutiset
Kuuntele myös Takaisin Pasilaan -podcast: Koronapassin tiellä on useita käytännön kysymyksiä.