Uusia koronavirustartuntoja todettiin Kainuussa tiistaina yhteensä seitsemän, joista neljä aiemmin karanteenissa olleilla.

Tartunnoista yksi on Sotkamossa, yksi Kuhmossa, kaksi Ristijärvellä ja kolme Kajaanissa. Kaksi tartunnoista on karanteenissa olleilla marjanpoimijoilla.

Koronaviruksen ilmaantuvuus Kainuussa on 241,6 tartuntaa/100 000 asukasta viimeisen kahden viikon ajalta.

Kuhmon lukiossa karanteeniin on asetettu 31 henkilöä.

Kainuun soten tiedotteessa kerrotaan, että edelleen yhteensä useita satoja henkilöitä on määrätty eristykseen tai karanteeniin, jotka aiheuttavat pitkäkestoista haittaa sekä perheille että työpaikoille. Tartuntatautilain mukaan toimenpiteille ei kuitenkaan ole vaihtoehtoja, vaan aktiivisia torjuntakeinoja jatketaan toistaiseksi.

Kajaanissa Kainuun soten Rastitien kehitysvammaisten lasten ja nuorten asumisyksikössä karanteenissa on yhteensä 13 henkilöä. Rastitien yksikkö vastaa asiakkaiden ja omaisten tiedottamisesta asiaan liittyen.

Lasten yksikön asumispalvelut jatkuvat, mutta omaishoidon vapaiden sekä tilapäinen hoito eivät toistaiseksi ole käytössä. Rastitien aikuisten palveluyksikön asiakastoiminta jatkuu.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.