Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin kannatus on kääntynyt viime viikkoina selvään laskuun. Tällä hetkellä suurin osa amerikkalaisista sanoo, ettei hyväksy Bidenin toimia presidenttinä.

Tiedot käyvät ilmi muun muassa Real Clear Politics- ja Fivethirtyeight-verkkosivustojen kannatusmittareista, jotka laskevat keskiarvon Yhdysvaltain suurimpien mielipidekyselyiden tuloksista.

Reilu kuukausi sitten 52,7 prosenttia täysi-ikäisistä amerikkalaisista sanoi hyväksyvänsä Bidenin toimet presidenttinä. Nyt samaa mieltä on vain 47 prosenttia, kertoo Fivethirtyeight-sivuston tuorein laskelma.

Hieman suurempi osa, 47,6 prosenttia yhdysvaltalaista sanoo, ettei hyväksy istuvan presidentin politiikkaa.

Merkitystä aikaista arvioida

Pudotus presidentin kannatuksessa kertoo siitä, että amerikkalaiset katsovat Bidenin epäonnistuneen vetäytymisessä Afganistanista, arvioi Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Annala.

Hänen mukaansa lähtemiselle itsessään oli vahva kansan tuki, mutta Bidenin hallinto ei ollut valmistautunut Afganistanin romahtamiseen ja sitä seuranneeseen kaaokseen.

– Maasta lähdettiin kiireessä, amerikkalaisia sotilaita kuoli ja jotkut Yhdysvaltoja auttaneet jätettiin sinne. Kaveria ei jätetä -hengen rikkomisella on iso kulttuurinen merkitys Yhdysvalloissa, Annala analysoi.

Annalan mukaan vielä on liian aikaista sanoa, kuinka pysyvä lommo Afganistanista syntyy Bidenin kannatukseen. Yhdysvalloissa sisäpolitiikka ja etenkin maan taloustilanne ovat perinteisesti painaneet äänestäjien vaakakupissa enemmän kuin ulkopolitiikka.

Kun Afganistan aikanaan katoaa julkisuudesta, sen merkitys voi vähentyä nopeasti, sillä vain ani harvalla yhdysvaltalaisella on suoraa kosketusta maahan, Annala pohtii.

Tammikuussa virkaansa astuneen Bidenin suosio oli kääntynyt lievään laskuun jo kevään ja kesän aikana, ennen Afganistanista vetäytymistä. Tutkijan mukaan tätä pudotusta selittää osin maan taloustilanne, osin presidentin niin kutsutun 100 päivän kuherruskuukauden päättyminen lehdistön ja äänestäjien kanssa.

Tulevaisuudessa Bidenin kannatuksen kannalta oleellista on, saavatko demokraatit puskettua kongressissa läpi budjetin sovitteluprosessin, arvioi Annala.

Mikäli he onnistuvat tässä, seuraava liittovaltion budjetti voidaan hyväksyä yksinkertaisella määräenemmistöllä ilman yhdenkään republikaanin tukea.

– Tämä olisi se iso juttu, joka kohahduttaisi demokraattien äänestäjiä ja samalla raivostuttaisi republikaaneja, Annala sanoo.

Lue lisää:

Joe Bidenin mukaan kaaos Afganistanissa oli vääjäämätön – "En tiedä, miten olisimme välttäneet sen"

Biden joutui Yhdysvalloissa tulilinjalle Afganistanin takia – heikko tiedustelu herättää epäilyksiä niin salaliitoista kuin koko ulkopolitiikasta