Pienten ja keskisuurten yritysten tulevaisuudenodotukset ovat nousseet voimakkaasti koronapandemiavuoden jälkeen.

Tiedot käyvät ilmi lähes 4 600 pk-yrittäjälle tehdystä kyselystä.

Etelä-Karjalassa yritysten kasvu ja kehittämishankkeet ovat valtakunnallista tasoa korkeammalla.

Vain noin joka kymmenes eteläkarjalainen yritys on suunnitellut hakevansa rahoitusta, kun valtakunnallisesti näin on joka viidennellä yrityksellä.

Etelä-Karjalassa työvoimapula näkyy useilla toimialoilla ja moni yrittäjä lähestyy eläkeikää.

– Venäjän markkinan heikkous ja ikääntyvien yrittäjien kasvuhalukkuuden heikkeneminen vaativat maakunnassa määrätietoista kehittämistä, jotta pysymme mukana kilpailussa ja pystymme vastaamaan talouden vihreän siirtymän avaamiin mahdollisuuksiin, sanoo Etelä-Karjalan Yrittäjien toimitusjohtaja Marko Hanhisuanto.

Kymenlaaksossa yrittäjien yleiset suhdannenäkymät ovat muuta maata alhaisemmat, mutta Kymenlaaksossa on lähialueita myönteisempi näkemys henkilökunnan määrän kasvusta seuraavan vuoden aikana.

– Talouden toipuminen on ripeää koko maassa ja myös Kymenlaaksossa. Pk-yritysten odotuksiin liittyy silti edelleen epävarmuutta siitä, miten pandemia ja sen seurauksena rajoitustilanne kehittyy, Kymen Yrittäjien aluejohtaja Kari Jääskeläinen sanoo.

Kymenlaaksossa lähes 40 prosenttia vastaajista kertoo, että yritysten koronatuet ja muut rahoitusmahdollisuudet ovat toimineet kohtuullisen hyvin.