Suomessa pohditaan parhaillaan kolmansien rokotteiden antamista koronavirusta vastaan, mutta tekemistä riittää vielä myös ensimmäisissä ja toisissa annoksissa. Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet korostaa nuorten ikäluokkien rokottamista.
– Kaikkein tärkein on se ensimmäinen annos, siellä on työtä tehtävänä etenkin alle kolmekymppisissä, kertoi Rämet Ylen aamussa maanantaina.
Toisaalta rokottamattomia on paljon iäkkäissä. Vaikka yli 60-vuotiaista reilut 90 prosenttia on ottanut vähintään yhden rokotteen, 65 vuotta täyttäneistä yli satatuhatta ei ole saanut yhtään annosta, laskee Rämet.
Koronan jäljiltä normaaliin elämään palaaminen vaatii Rämetin mukaan lisää sekä ensimmäisiä että toisia rokotuksia. Tilanne on sikäli valoisa, että rokotteita on saatu Suomeen hyvin ja rokotuksissa pystytään etenemään nopeasti.
Rämet pitää todenäköisenä, että ainakin osalle väestöä tulee vielä kolmas annos. Sillä saadaan entisestään parannettua vasta-ainetasoja ja suojavaikutuksen kestoa.
– Kolmannessa annoksessa ei ole sinänsä mitään dramaattista. Esimerkiksi hepatiittirokotesarja käsittää ihan normaalisti kolme annosta, jotta saadaan pitkäkestoinen hyvä suoja.
Sosiaali- ja terveysministeriö kertoi reilu viikko sitten, että Suomi on varautunut aloittamaan kolmannen rokotuskierroksen vuodenvaihteessa. Jos kolmas rokoteannos nähdään tarpeelliseksi, rokottaminen aloitettaisiin erilaisiin riskiryhmiin kuuluvista.
Rämetin mukaan asiantuntijat puntaroivat Suomessa tarkkaan rokottamisen hyötyjä ja mahdollisia haittoja. Kolmansien rokotusten aloittamisessa pohditaan etenkin sitä, ketkä annosta eniten tarvitsevat.
– Alkuvaiheessa kolmen viikon välein rokotetut, hauraimmat henkilöt, terveydenhuollon henkilökunta... on monta asiaa, joita pitää miettiä, sanoo Rämet.
Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä kokoontuu huomenna tiistaina keskustelemaan kolmannesta rokoteannoksesta.