Korona-aika näkyy rajusti perheiden uupumisena ja lastensuojeluilmoitusten kasvuna osassa pohjalaiskuntia.

Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla lastensuojeluilmoituksissa näkyy iso hyppäys tänä vuonna. Soiten alueella ilmoituksia on kirjattu tähän mennessä yli 400 viime vuoden vastaavaa aikaan enemmän.

Ilmoituksia on tehty lähes 1900.

– Kuormittuneet perheet ovat ajautuneet korona-aikana entistä huonompaan jamaan, kun apua on ollut vaikeampi saada. Ilmoituksia tulee sekä päihteiden ja koulupoissaolojen kanssa kamppailevista teini-ikäisistä että jaksamisongelmista kärsivien vanhempien pienistä lapsista, kertoo palvelualuejohtaja Minna Lönnbacka.

Lue seuraavaksi:Nuorten päihde- ja mielenterveysongelmiin viritellään apua aiempaa nopeammin – uusi lastensuojelun hanke pureutuu epäkohtaan

Yksinomaan Kokkolassa on tehty tänä vuonna jo yli 1100 ilmoitusta. Kasvua edellisen vuoden vastaavasta ajasta on yli 250. Myös Pietarsaaren seudulla lastensuojeluilmoituksissa näkyy iso hyppäys: määrä on noussut peräti kolmanneksella viime vuodesta.

Soiten alueella ilmoituksia on tullut poliisin ja sosiaalipäivystyksen kautta sekä myös kouluilta. Pietarsaaressa taas lähiomaiset ja perheet itse ovat ottaneet yhteyttä viranomaisiin.

Koulujen toivotaan pysyvän auki

Seinäjoella ilmoituksia on määrällisesti tehty saman verran kuin viime vuonna, mutta piikki on havaittavissa alakouluikäisistä tehtyjen ilmoitusten määrässä.

Etäopetus on paikallisen lastensuojeluyksikön mukaan pahentanut niiden lasten tilannetta, joilla on muutenkin haasteita pysyä koulussa.

– Koulut olisi syytä pitää auki jopa pienellä riskillä, sanoo lastensuojelun johtaja Janne Paajaniemi Seinäjoelta.

Lastensuojeluun ollaan parhaillaan rekrytoimassa viisi uutta työntekijää, mutta edelleen lisätyövoimalle olisi tarvetta.

Pietarsaaren seudulla tilanteen taustalla arvellaan olevan korona-ajan etäopiskelut ja -työt, jotka ovat uuvuttaneet perheitä. Myös Sosiaalityöntekijä Eva Wärnström vetoo koulujen ja harrastusten auki pitämisen puolesta.

– Sillä on vaikutusta, että turvallinen arki, harrastukset ja normaalit tapaamiset ovat puuttuneet. Kyllä soisi, että koulut ovat avoinna ja harrastukset säilyisivät, pohtii Wärnström.

Pietarsaaren seudulla nähtävissä on, että lasten psyykkinen oireilu, pahoinvointi ja päihteiden käyttö sekä rikollisuuskin ovat lisääntyneet tänä vuonna, etenkin yläkouluikäisillä.

Seudulla kamppaillaan työntekijäpulan kanssa ja uusille sosiaalityöntekijöille on jatkuva tarve.

Vaasassa ennaltaehkäisevä työ näkyy luvuissa

Vaasassa puolestaan suunta on ollut toinen. Lastensuojeluilmoitusten määrä on vähentynyt vuoden ensimmäisen puoliskon aikana verrattuna edellisvuoteen.

Alkuvuoden aikana lastensuojeluilmoituksia on tehty runsaat 680 (682), kun viime vuonna vastaavana aikana niitä tehtiin 725.

Vaasan sosiaali- ja terveystoimessa on kuitenkin huomattu, että perheiden jaksaminen on koetuksella pitkittyneen koronatilanteen takia.

Työntekijätilanne on Vaasassa tällä hetkellä hyvä, kaikki virat ovat täytettyinä.

Ilmoitusten vähenemisen uskotaan johtuvan lastensuojelun ennaltaehkäisevän työn onnistumisesta Vaasassa.

Lue myös:

"Lastensuojelusta ei saa säästää" -vetoomuksen allekirjoittanut tähän mennessä yli 22 000 kansalaista