Helsingin kouluissa viime talvena alkanut laulukielto on jatkunut tällä syyslukukaudella. Lasten laulelu musiikkitunneilla on ollut pannassa koronatartuntojen ja täten laajojen karanteenien välttämiseksi. Isommassa kuvassa varotoimilla pyritään säilyttämään lähiopetus. Laulukielto on herättänyt vanhemmissa ihmetystä.

Tänään vanhemmille tulleen Wilma-viestin mukaan laulukielto saattaa päättyä syyskuun puolessavälissä. Jos koronatartuntatapaukset jatkavat tämänhetkistä laskuaan, pääsevät lapset syyskuun loppupuolella taas laulamaan.

– Menemme aikaisempien suunnitelmien mukaisesti syyskuun uudelleenarvioinnin kanssa, halusimme Wilma-viestillä vain tuoda asian yleiseen tietoon, kun tämä on ihmisiä pohdituttanut, Helsingin epidemiologisen toiminnan ylilääkäri Sanna Isosomppi kertoo.

Isosompin mukaan laulukielto oli tarpeen, koska näytön perusteella laulettaessa syntyy puhumista enemmän pisaroita ja aerosolia. Jos lauluköörissä on joku, jolla on koronatartunta, virus leviää tehokkaasti.

Wilma-viestin mukaan yläkoululaisten koronarokotukset ovat edenneet hienosti ja pienempienkin koululaisten huoltajien ikäluokissa rokotekattavuus on jo varsin hyvällä tasolla.

Hyvän kehityksen jatkuessa laulaminen sallitaan sisätiloissa syyskuun puolessavälissä. Tällöin yläkouluikäisten rokotuksista on kulunut kaksi viikkoa ja rokotevaste on ehtinyt käynnistyä.

– Laulukiellon aiheuttama palaute ja keskustelu ei yllättänyt. Itseilmaisu musiikin ja laulun keinoin on monelle lapselle ja nuorelle todella tärkeä asia. Toivottavasti voimme kumota tämän suosituksen syyskuussa, Isosomppi sanoo.

Juttua päivitetty 27.8.2021 klo 16.12 Juttuun lisätty ylilääkärin kommentit aiheesta.

Juttua on täsmennetty 30.8. klo 9:06: "Helsingin kouluissa viime talvena alkanut laulukielto on jatkunut tällä syyslukukaudella." Aiemmin jutussa luki: "Helsingin kouluissa on alkaneella lukuvuodella ollut laulukielto."

Voit keskustella aiheesta perjantaina 27.8.2021 kello 23 saakka.

Lue lisää:

200 000 alaikäistä rokotettu Suomessa – THL arvioi, että 12–17-vuotiaista 70 prosenttia on saanut ensimmäisen koronarokotteen syyskuun alussa