Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on aloittanut koronaviruksen jätevesiseurannan jälleen Hämeenlinnassa. Seuranta alkoi uudelleen Hämeenlinnan lisäksi myös viidessä muussa keskikokoisessa kaupungissa eli Kuopiossa, Vaasassa, Porissa, Joensuussa ja Kouvolassa.
Kesäkuun alussa seurantaa keskitettiin Euroopan komission suosituksesta suurimpiin kaupunkeihin. THL:n mukaan seurannan kattavuus palautettiin, jotta koronatilanteen alueellisista muutoksista saataisiin väestötason tietoa.
Tutkija Anna-Maria Hokajärvi kertoo, että jätevesitutkimus tukee epidemiatietoa, joka saadaan koronavirustesteillä. Parhaassa tapauksessa jätevesitutkimus voi ennakoida tapausmääriä ja niiden kasvua jo ennen kuin se näkyy koronavirustesteissä.
– Kun tieto jätevesiseurannan tuloksista toimitetaan paikallisille tartuntataudeista vastaaville viranomaisille, he pystyvät ennakoimaan tapausmäärien kasvua ja aloittamaan torjuntatoimet.
Hämeenlinnassa ensimmäinen näyte kesän jälkeen otettiin viime perjantaina. Näytteessä koronaviruksen määrä ei jäänyt kovin kauaksi huhtikuussa mitatusta kaikkien aikojen korkeimmasta lukemasta. Näytteitä otetaan viikon välein.
THL:n jätevesiseurannassa tutkitaan koronaviruksen esiintymistä jätevesissä mittaamalla jätevesipuhdistamoille tulevista jätevesistä koronaviruksen RNA:ta eli geeniperimää. RNA:n perusteella voidaan tutkia koronaviruksen yleisyyttä väestössä.
Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.