Koronatilanne Kymenlaaksossa on jälleen vähän parempi.

Päivittäisten koronatartuntojen määrä on laskussa. Taudin ilmaantuvuusluku on laskenut alle sadan ja on nyt noin 90.

– Tilanne näyttää lupaavalta. Koronatartuntojen määrän kasvu on nyt pysähtynyt. Kymenlaakson tilanne on linjassa sen kanssa, että myös muualla Suomessa koronatilanne on kehittymässä parempaan suuntaan, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa sanoo Kymsoten tiedotteessa.

Mikäli suunta pysyy samana, aikoo koronakoordinaatioryhmä ensi viikolla harkita epidemian kiihtymisvaiheeseen palaamista.

– Pidetään nyt kiinni nykyisistä suosituksista, maskeista, turvaväleistä, käsihygieniasta ja kontaktien välttämisestä. Tämä koskee myös rokotuksen, kahdenkin annoksen, saaneita, Mäntymaa muistuttaa.

Toistaiseksi Kymenlaakso jatkaa leviämisvaiheessa, eikä Kymenlaaksoa koskeviin suosituksiin tai rajoituksiin tehty keskiviikkona muutoksia.

Tartunnan saaneet saavat soiton saman päivän aikana

Kymenlaaksossa on viime aikoina todettu useita joukkoaltistumisia esimerkiksi urheilujoukkueissa, koululuokissa ja päiväkotiryhmissä. Laajat, useita ihmisiä koskevat altistumiset ovat aiheuttaneet tartunnanjäljitykseen ruuhkaa.

Tartunnanjäljitystä tekemään on nyt siirretty työntekijöitä Kymsoten muista palveluista. Positiivisen koronanäytteen antaneeseen henkilöön ehditään nyt ottaa yhteyttä saman päivän aikana. Altistuneisiin otetaan yhteyttä yhden tai kahden päivän kuluessa.

Keskiviikkona koolla ollut koronakoordinaatioryhmä on kuitenkin tyytyväinen siitä, että koulut ja päiväkodit ovat saaneet altistuneille viestin nopeasti. Yleensä Wilma-viesti on tavoittanut huoltajat ja lapset jo ennen kuin tartunnanjäljityksestä soitetaan.

Flunssakausi alkanut

Eniten uusia tartuntoja on lapsilla ja nuorilla eli alle 30-vuotiailla. He saavat tavallisimmin tartunnan omasta lähipiiristään eivätkä juurikaan koulutovereiltaan.

Koronakoordinaatioryhmässä tuotiin esiin myös syksyn flunssakausi. Se näkyy jo päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoillakin.

– Sairaan lapsen paikka on aina kotona, vaikka hän olisi saanut negatiivisen koronatestituloksen. Aikuistenkin on oireisina syytä pysyä kotona. Ja vaikka itse epäilisi tavallista flunssaa, on aina tärkeä hakeutua pienissäkin oireissa koronatestiin, Mäntymaa muistuttaa.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kymenlaaksosta.

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.