Tiistaina Kainuussa on todettu 12 uutta koronatartuntaa, tartunnan saaneista 11 oli jo valmiiksi karanteenissa. Tartunnoista kolme on Sotkamossa, kaksi Paltamossa ja seitsemän Kajaanissa. Ilmaantuvuusluku on 219,4 tartuntaa sataa tuhatta asukasta kohden viimeisen kahden viikon ajalta.

Kainuun koronanyrkki kokoontui tiistaina tekemään päätöksiä muun muassa rajoituksista.

Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari sanoo, että sosiaali- ja terveysministeriö laittoi viime viikon ohjauskirjeessään vaateita alueille tapahtuman luonteen ja terveysturvallisuusriskin huomioon ottamiselle, sekä lasten ja nuorten harrastustoiminnan jatkumiselle.

– On asia erikseen mennäänkö väljästi istumaan omille paikoilleen seuraamaan esitystä ja taputtamaan hillitysti vai huudetaanko sumpussa kilpaa musiikin kanssa ventovieraiden keskellä. Rajoitusta on vaikea ellei mahdoton kirjoittaa tuohon muotoon, Koukkari kertoo.

Koukkari sanoo, että haastavan ilmaisun takia Kainuun koronanyrkki päätyi siihen, ettei esitetä uutta rajoitusta vaan vahvat suositukset.

Avainsananoja ovat muun muassa kaksi kertaan rokotetut eli tapahtumiin tultaisiin kahden rokotteen jälkeen.

– Turvaväli kontaktin luonne huomioon ottaen, maskin käyttö, puhtaat kädet ja tule vain terveenä, Koukkari summaa muita vaateita.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.