Sairaalahoidon tarve on sen sijaan kasvanut HYKS-alueella viimeksi kuluneiden kahden viikon aikana.
Vielä kaksi viikkoa sitten tartuntamäärät olivat nousussa ja monet jännittivät, miten koulujen alkaminen ja lomien loppuminen vaikuttavat tilanteeseen. Uhkakuvista huolimatta tartunnat näyttäisivät kääntyneet laskuun ainakin toistaiseksi.
Helsingin ilmaantuvuusluku 331 on edelleen selvästi korkeampi kuin muualla Suomessa, jossa se on keskimäärin 168.
Ilmaantuvuusluku kertoo, kuinka monta uutta tartuntaa on todettu edellisen 14 päivän aikana 100 000 asukasta kohden.
Sairaalahoidon tarve on edelleen kasvanut
Sairaalahoidon tarpeessa koronatartuntojen väheneminen ei näy ainakaan vielä. Viimeisten kahden viikon aikana hoidon tarve on päinvastoin kasvanut Helsingin yliopistollisen keskussairaalan alueella. Se kattaa suurimman osan Uudestamaasta.
Etelä-Helsingissä tartunnat vähenivät, idässä kasvoivat
Helsingissä koronatartuntojen painopiste on siirtynyt jälleen vahvemmin itään.
Kaikki postinumeroalueet, joiden ilmaantuvuusluku ylittää 600, ovat Itä-Helsingissä.
Näitä ovat Etelä-Vuosaari, Kontula-Vesala, Puotinharju ja Itäkeskus-Marjaniemi ja Kaitalahti.
Voit tarkastella oman alueesi koronatilannetta seuraavasta liikuteltavasta kartasta.
Korkein ilmaantuvuusluku, 996, on Kaitalahden postinumeroalueella. Se kuitenkin kuuluu niihin vähäväkisiin alueisiin, joiden ilmaantuvuuslukua yksittäisetkin tautitapaukset heiluttavat tuntuvasti. Uusia koronavirustartuntoja on todettu viimeisten kahden viikon aikana Kaitalahdessa yhdeksän.
Vaikka uudet tartuntatapaukset ovat vähenemään päin, kaikilla postinumeroalueella ilmaantuvuusluku on yli 25. Se on yksi rajapyykki sille, määritelläänkö jokin alue kiihtymisvaiheeseen vai leviämisvaiheeseen.
Koronatartunnat vähentyneet Etelä- ja Luoteis-Helsingissä
Kaupunki julkaisi postinumerokohtaiset tiedot edellisen kerran kaksi viikkoa sitten. Tuolloin koronatilanne näytti pahimmalta Etelä- ja Luoteis-Helsingissä.
Voit tarkastella Helsingin alueellisen koronatilanteen kehitystä vuoden alusta lähtien seuraavasta kartasta.