Koronatilanteessa ei näy rauhoittumisen merkkejä Keski-Pohjanmaalla: alueella on todettu tänään tiistaina viisi uutta koronatartuntaa. Osa tartunnoista todettiin karanteenissa olevilla.
Koronavirukselle on voinut tämän viikon maanantaina altistua Kokkolan Uintikeskus Vesiveijarissa aamukymmenen ja -yhdentoista välillä. Katso lista kaikista mahdollisista altistumispaikoista Soiten alueella täältä.
Kiihtyvä koronatilanne on ruuhkauttanut myös Soiten koronaneuvontanumeron. Lisäksi Kokkolan drive in -näytteenottopisteellä on ruuhkaa, tiedotti Soite tiistaina sosiaalisessa mediassa.
Kuitenkin laajoilta koulualtistumisilta on maakunnassa toistaiseksi vältytty.
Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todetaan koronatartuntoja tällä hetkellä muutamia päivässä. Soiten alue on epidemian kiihtymisvaiheessa. Naapurimaakunta Pohjanmaa siirtyi maanantaina leviämisvaiheeseen, mikä on THL:n kolmiportaisella asteikoilla vakavin vaihe.
Taudin ilmaantuvuusluku on Keski-Pohjanmaalla 76 sataatuhatta asukasta kohde.
Lue täältä Keski-Pohjanmaan koronavirustilanteesta.
Lue myös:
Keski-Pohjanmaalla voimaan kokoontumisrajoitukset – aluehallintovirasto haluaa estää epidemian leviämisen
Kokkolan Venetsialaisten iltaohjelma peruuntuu jo toistamiseen – kiihtyvä koronatilanne siirsi tapahtuman ensi vuoteen, mutta päiväohjelma toteutuu
Mikä selittää nuorten aikuisten alhaista rokotuskattavuutta pohjalaiskunnissa? – "Väärä turvallisuudentunne" voi olla yksi syy, arvelevat terveydenhuollon asiantuntijat