Työllisyysrahaston hallitus esittää työttömyysvakuutusmaksujen korotusta vuodelle 2022. Sekä työnantajien että työntekijöiden keskimääräinen maksu nousisi 0,1 prosenttiyksikköä.

Työllisyysrahaston mukaan suomalaisen palkansaajan säännöllisen työajan mediaanipalkka yksityisellä sektorilla oli 3 435 euroa kuukaudessa vuonna 2020. Korotuksen jälkeen mediaanipalkan verran ansaitseva työntekijä maksaisi työttömyysvakuutusmaksuja noin 618 euroa vuodessa eli runsaat 50 euroa kuukaudessa.

Mediaanipalkansaajan summa nousisi tämän vuoden maksusta 41 euroa vuodessa eli 3,44 euroa kuukaudessa.

Työttömyysvakuutusmaksun kokonaismaksua korotetaan 0,2 prosenttiyksikköä. Maksu jakaantuu tasan työnantajien ja työntekijöiden kesken. Työantajan keskimääräinen työttömyysvakuutusmaksu olisi 1,51 prosenttia ja työntekijän 1,50 prosenttia palkkasummasta.

Työllisyysrahaston toimitusjohtajan Janne Metsämäen mukaan taustalla on koronapandemian aiheuttama työttömyysmenojen suuri kasvu. Työllisyysrahaston menot ovat nousseet koronapandemiaa edeltävään aikaan verrattuna.

– Koronasta johtuen menot kasvavat tänä ja viime vuonna. Tälle vuodelle on jo nostettu maksua 0,32 prosenttiyksikköä ja ensi vuodelle on tarkoitus myös tehdä maltillinen korotus.

Metsämäen mukaan kasvaneiden menojen kattamiseksi on myös kerätty suhdannepuskuria.

– Puskuri oli aika lailla täynnä vuoden 2020 alussa ja nyt sitä on käytetty viime ja tänä vuonna.

Vuoden 2022 talousarvio perustuu 7,1 prosentin työttömyysasteeseen.

Esitys työttömyysvakuutusmaksuista pohjautuu Työllisyysrahaston ennusteeseen, jonka pohjalta on laadittu myös rahaston talousarvio vuodelle 2022. Ennusteessa otetaan huomioon muun muassa rahoitettavien etuuksien määrä ja muut rahaston menot tulevana vuotena.

Kiky lähti mutta korotettu maksu pysyy

Työttömyysvakuutusmaksua on peritty palkansaajilta 1990-luvulta alkaen ja työnantajilta pitempään.

Kilpailukykysopimuksen sopimisen yhteydessä palkansaajien maksuosuus nostettiin työnantajien kanssa samalle tasolle vuonna 2018. Muutos on tarkoitettu pysyväksi.

Maksua voidaan alentaa, jos työttömyysmenot antavat myöten.

Työllisyysrahasto antaa esityksensä sosiaali- ja terveysministeriölle, ja eduskunta vahvistaa lopulliset maksut syksyllä. Työttömyysvakuutusmaksujen taso säädetään vuosittain lailla.