Pirkanmaan koronatartunnat ovat kääntyneet laskuun, vaikka sairaanhoitopiirin alue on edelleen leviämisvaiheessa. Pirkanmaalla koronan ilmaantuvuus oli viime viikon päättyessä 123 tapausta 100 000 asukasta kohden kahden viikon ajalta.
Positiivisten testitulosten osuus Fimlabin koronatesteistä on niin ikään laskussa. Se oli kuluneelta viikolta 2,1 prosenttia.
Taysissa on edelleen toistakymmentä koronapotilasta. Tilanne hidastaa paluuta normaaliin kiireettömän hoidon toteuttamiseen.
– Noin 80 prosenttia sairaalahoidossa olevista on ollut kokonaan rokottamattomia. Etenkin 30–39-vuotiaiden toivoisimme käyvän aktiivisemmin rokotuksessa, jos on yhä kokonaan rokottamatta. Hoidamme sairaalassa tällä hetkellä kohtuullisen nuoria ja työikäisiä potilaita, kertoo ylilääkäri Jaana Syrjänen TAYSista.
Pirkanmaalla kouluikäisten rokotukset ovat hyvässä vauhdissa. Viime päivinä on julkisuudessa käyty keskustelua siitä, voiko rokotuksen jälkeen harrastaa liikuntaa.
Jaana Syrjäsen ohje koululaisille on tuttu: jos on flunssainen olo, niin raskasta liikuntaa pitää välttää. Äärimmäisen kovaa rasitusta ei suositella heti rokotteen ottamisen jälkeen.
– Liikuntatunnille osallistumisessa voi käyttää tervettä järkeä, Syrjänen sanoo.
Kokoontumisrajoitukset saattavat lieventyä syyskuussa
Aluehallintoviraston määräys tapahtumien henkilörajoituksista on voimassa kuluvan viikon ajan.
Sairaanhoitopiiri tulee esittämään aluehallintovirastolle tartuntatautilain 58 pykälän perusteella joitain kokoontumisrajoituksia, mutta turvavälipykälää 58d ei enää esitetä aluehallintoviraston jatkettavaksi syyskuussa.
– Käytännössä se mahdollistaisi erilaisten tapahtumien järjestämisen hieman vapaantuneemmin. Aluehallintovirasto ottaa asiaan kantaa tämän viikon lopulla, minkä jälkeen pandemiaohjausryhmä tarkentaa kantansa, johtajaylilääkäri Juhani Sand sanoo.
Sandin mukaan erityisesti halutaan taata lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet.
– Sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirjeen mukaisesti olemme pyrkineet toimimaan, Juhani Sand sanoo.
Koulujen alku ei vaikuttanut tartuntoihin
Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin 226 uutta koronatartuntaa. Tartuntojen lähde selvisi varmuudella 66 prosentissa eli 149 tartunnassa. Koulujen alkamisesta huolimatta kouluikäisissä ei ole todettu tartuntojen kasvua.
Perhepiiristä saatiin viime viikolla 83 tartuntaa. Sukulaisten ja ystävien tapaamisista kertyi 23 tartuntaa. Ulkomailta tuli 19 tartuntaa. Kahdeksan tapausta todettiin työpaikoilta ja kahdeksan yksityisistä juhlista. Harrastuksista tuli kaksi ja kouluista niin ikään kaksi tartuntaa. Yksittäiset tartunnat todettiin liikennevälineissä ja baarissa. Kaksi tapausta saatiin muista tunnetuista koronakontakteista.
Lue lisää:
Koronatestaukseen tulee muutoksia Tampereella: nykyisiä näytteenottopisteitä suljetaan, uudet Nekalaan ja Hakametsään
TAYS kertoi useista altistumispaikoista Pirkanmaalla – katso lista täältä