Itä-Suomessa on havaittu samanlaista koronarokotteita vastustavaa informaatiovaikuttamista kuin muuallakin Suomessa, kerrotaan Itä-Suomen poliisista.

Kouluille tulleissa viesteissä väitetään virheellisesti rokotteiden ja kasvomaskien olevan vaarallisia. Viestejä ovat saaneet koulujen rehtorit esimerkiksi Kuopiossa ja Varkaudessa.

Itä-Suomen poliisi kertoo ohjeistaneensa kouluja turvallisuusasioista ja käyneensä keskusteluja ilmiöstä, koska ilmiö on aiheuttanut kouluilla huolta.

Rikoskomisario Juha Korhonen Itä-Suomen poliisista kertoo, että rokotevastaisiin viesteihin ei pidä reagoida ja rokotukset jatkuvat kouluilla suunnitellusti.

Toistaiseksi toiminta on jäänyt viestittelyn tasolle. Fyysistä häiriköintiä esimerkiksi rokotepisteillä ei Itä-Suomessa ole tullut poliisin tietoon. Itä-Suomen poliisin toiminta-alue käsittää Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan.

Koronarokotuksia vastustavat henkilöt ovat häirinneet lapsia ja uhkailleet terveydenhoitajia fyysisesti rokotepisteillä ainakin Hämeenlinnassa viime viikolla.

Opetusjohtaja Silja Silvennoinen Kuopion kaupungilta kertoo, että kouluille on annettu toiminta- ja varautumisohjeita ja tavoitteena on huolehtia opetuksen sujuvasta toteutumisesta.

Opetushallitus muistuttaa, että koulujen oppilailla ja henkilökunnalla on ehdoton oikeus työrauhaan. Itä-Suomessa osalla kouluista rokotukset ovat käynnistyneet tällä viikolla ja osassa kouluista rokotukset käynnistyvät myöhemmin.

Lue lisää:

Poliisi turvaa 12–15-vuotiaiden rokotuksia Hämeenlinnassa: "Tiedon mukaan on mahdollista, että siellä on rokotevastaisia ihmisiä"