Koronatilanne jatkaa huononemistaan Nivalassa ja Ylivieskassa.

Viikonloppuna ja tänään maanantaina Nivalassa on todettu yhteensä 10 uutta koronatapausta. Ylivieskassa viikonlopun saldo on taas kaksi ja Sievissä yksi.

Lisäksi alueella todettiin uusia koulualtistumisia. Altistuskaranteenissa Kallion peruspalvelukuntayhtymän neljän kunnan alueella on nyt yli 500 ihmistä.

Jo aiemmin viime viikolla Ylivieskassa on määrätty peruskouluja etäopetukseen sekä myös lukiolaiset joutuivat aloittamaan etäkoulun.

Peruspalvelukuntayhtymästä muistutetaan, että lievissäkin hengitystieinfektion oireissa pitää hakeutua koronatestiin ja välttää kodin ulkopuolisia kontakteja.

Lue myös:

Koronatilanne on heikentynyt Nivalassa äkisti – Niva-Kaijan koulu etäopetukseen

Soiten alueella ja Ylivieskassa useita tartuntoja – osassa tapauksista alkuperän selvitys on vielä kesken

Ylivieskassa peruskouluja määrätty etäopetukseen

Ylivieskan lukio siirtyi etäopetukseen – henkilökuntaa ja oppilaita määrätty koronakaranteeniin