Korona on iskenyt rajusti seurojen toimintaan ja talouteen, kun rajoitukset ovat peruuttaneet pelejä tai tyhjentäneet katsomot pandemian aikana.
Syksykauteen valmistaudutaan nyt toiveikkaana, vaikka koronatilanne on Keski-Pohjanmaalla jälleen heikkenemässä.
Jääkiekkojoukkue Kokkolan Hermeksessä ajatellaan, että ihmisten yhä paraneva rokotuskattavuus tuo lopulta höllennystä koronarajoituksiin.
Alkavalla kaudella ollaan silti varautuneita siihen, että yleisömääriä joudutaan katsomossa rajoittamaan. Toiminnanjohtaja Juuso Riksman ei näe siinä ongelmaa.
– Tietenkin toivoisin, ettei yleisörajoituksia olisi ollenkaan. Meillä jäähallissa niiden noudattaminen on kuitenkin helppoa. Sisääntuloja on useita, ja katsomo voidaan jakaa useaan lohkoon, kertoo Riksman.
Korona vaikuttaa myös edustusjoukkueen valmistautumiseen, sillä joukkue on karanteenissa viime viikolla todettujen tartuntojen vuoksi. Karanteeni kestää kymmenen päivää ja peruu harjoituspelejä sekä joukkueen yhteisharjoitukset.
Mestis alkaa syyskuun lopussa.
Turvallisuuskysymykset mielessä
Myös Kokkolan Tiikereiden toiminnanjohtaja Jussi Jokinen luottaa siihen, että yhä paraneva rokotuskattavuus auttaa lopulta.
Vielä se ei kuitenkaan avaa pelikatsomoita kaudella 2021–2022. Tiikereissä arvioidaan, että pelien keskivertokatsojamäärä, noin 600, mahtuu Hollihakaan rajoituksista huolimatta.
Tiikereissä toivotaan, että terveysviranomaisilta tulisi aina selvät ja keskitetyt tiedot kulloinkin voimassa olevista rajoituksista, ettei seuran itsensä tarvitsisi lähteä viranomaistekstejä tulkitsemaan.
Jokisen mukaan Tiikerit ei halua olla joukkue, jonka peleistä korona lähtisi leviämään ja siksi terveysturvallisuuteen kiinnitetään huomiota.
– Aulatiloissa Hollihaassa on pari pullonkaulaa pitkillä väliajoilla, mutta muuten peleissä turvallisuus toteutuu. Ainakin katsomossa ihmiset lähes poikkeuksetta ovat olleet maskit päällä. Uskon, että homma toimii.
Yleisötulot olisivat tarpeen
Yleisötulot ovat lentopalloliigassa pelaavalle kokkolalaisjoukkueelle tärkeitä. Niistä kertyy hyvällä kaudella noin kolmasosa budjetista eli 70–100 000 euron potti. Pahimpana korona-aikana jouduttiin pelaamaan ilman yleisöä, mikä luonnollisesti teki ison loven lompakkoon.
– Ei tuollaisia kausia voi monta tulla peräkkäin. Nyt ihan tosissaan tarvitaan kaikki mahdolliset yleisötulot, tiivistää toiminnanjohtaja.
Vaikka Tiikereissä suhtaudutaan alkavaan kauteen toiveikkaasti, seura on varautunut koronan mahdollisesti tuomiin tuloleikkauksiin. Kaudelle on supistettu budjettia tavanomaisesta noin kolmanneksella. Se näkyy siten, että muutama maajoukkuetasoinen pelaaja lähtee muihin joukkueisiin ja edustusjoukkue täydentyy nuorilla lupauksilla, luonnehtii Jokinen.