Etelä-Karjalassa on viikonlopun aikana varmistunut 41 koronavirustartuntaa.

Eksoten tilaston mukaan tartunnoista 16 varmistui perjantaina, 12 lauantaina ja 13 sunnuntaina.

Perjantain ja sunnuntain välisenä aikana koronatesteissä kävi ennätysmäärä eli 2 148 ihmistä. Heistä 926 testattiin perjantaina.

Eksoten tartuntatautien vastaava lääkäri Ville Verta arvioi, että yksi suurta testimäärää selittävä tekijä löytyy aiemmista joukkoaltistumisista.

– Ihmiset haluavat lyhentää niitä karanteeneja, kun se kerran on mahdollista, ja käyvät sen takia testeissä, sanoo Verta.

Esimerkiksi viikko sitten tapahtuneen koulujen korona-altistumiset aiheuttivat lukuisia karanteeneja.