Forssassa nopeasti heikentynyt koronatilanne siirtää osan oppilaista etäopetukseen tämän viikon ajaksi. Etäopetukseen siirtyvät Forssan yhteislyseo sekä Kuhalan ja Keskuskoulun yhdeksännet luokat.
Sivistysjohtaja Jarmo Pynnönen kertoo, että etäopetukseen siirtyy yhteensä satoja oppilaita. Pynnösen mukaan päätös etäopetukseen siirtymisestä ei ollut helppo. Pynnönen kertoo, että lauantain aikana tilannetta pohdittiin yhdessä yksiköiden esimiesten ja infektioylilääkärin kanssa.
– Tietysti ajatuksena oli loppuun asti, että lähiopetuksessa voitaisiin jatkaa. Viikonlopun aikana tilanne kuitenkin heikkeni ja tuli suositus, että yhdeksännet luokat ja lukio siirtyvät etäkouluun.
Forssan ammatti-instituutti siirtyy lähi- ja etäopetusta yhdistelevään hybridiopetukseen.
Forssan naapurissa Jokioisilla Paanan koulun kaikki luokat siirtyvät niin ikään maanantaista lähtien viikoksi etäopetukseen. Kunnan tiedotteen mukaan etäopetukseen siirtyminen on välttämätöntä, jotta koronavirustartunnat saadaan niin Paanan koululla kuin Forssan seudullakin mahdollisimman nopeasti kuriin.
Viime perjantaina kerrottiin tartunnoista useilla yläasteikäisillä sekä tartuntaketjujen laajenemisesta. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän mukaan koronatartunnat ovat levinneet erityisesti vapaa-ajalla.
Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Juttuun lisätty 23.8.2021 klo 10:47 Jarmo Pynnösen kommentit