Perjantaina Kainuussa on todettu 13 uutta koronatartuntaa, joista kuusi Sotkamossa jo karanteenissa olevilla thaimaalaisilla poimijoilla. Kainuussa on karanteeniin määrätty kuluvalla viikolla noin 350 henkilöä.
Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari sanoo, että karanteeneja on jouduttu määräämään poikkeuksellisen runsaasti. Karanteenien hintalapuksi yhteiskunnalle kaikkine vaikutuksineen Koukkari sanoo hinnan kohoavan miljoonaan euroon. Aikaisemmin pandemian aikana ei ole näin paljoa karanteeneja määrätty Kainuussa.
Tartunnanjäljitys on ruuhkautunut ja altistuneiden tavoittamisessa on viiveitä. Myös koronatestauksessa on ajoittain viivettä ja testituloksen saamisessa voi mennä yli vuorokausi.
Kainuun ilmaantuvuus on nyt 170,8 tartuntaa sataa tuhatta asukasta kohden viimeisen kahden viikon ajalta.
Kehitysvammapoliklinikalla tartunta ja altistumisia
Kainuun keskussairaalan kehitysvammapoliklinikalla on todettu koronatartunta, jonka johdosta yksi työntekijä, kaksi poliklinikan asiakasta sekä yksi kehitysvammaosaston asiakas on asetettu karanteeniin. Asianosaisiin on oltu yhteydessä ja heidät on ohjattu testiin.
Kajaanin Linnanvirta -tapahtumassa voi käydä ottamassa tänään lauantaina ensimmäisen koronarokotteen aikaa varaamatta. Rokotuspaikkana on ensihoidon ambulanssi. Rokotuspisteen löytää Kajaanin Rantapuistosta ensiapupisteen vierestä. Perjantaina 20.8. pisteellä oli paljon kävijöitä, tapahtuman aikana on mahdollista antaa kahdelle sadalle henkilölle ensimmäinen rokoteannos.
Rokotuspiste on avoinna lauantaina 21. elokuuta kello 12–18.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.