Laihialla Kylänpään alakoulussa sekä kunnan yläkoulussa on molemmissa todettu koronavirustartunta oppilaalla.
Kunta kertoo verkkosivuillaan, että yläkoulussa koronavirukselle on altistunut yksi luokka ja kymmenen opettajaa. Heidät on asetettu karanteeniin.
Altistumisen vuoksi yläkoulu siirtyy pienluokkia lukuun ottamatta etäopetukseen. Koulutyö jatkuu lähiopetuksena 2. syyskuuta alkaen.
Kylänpään alakoulussa koulutyö jatkuu vs. sivistysjohtaja Markku Laukkosen mukaan ennallaan.
– Terveysviranomaiset yhteistyössä koulun henkilökunnan kanssa kontaktoivat altistuneiden huoltajat, Laukkonen kertoo tiedotteessa.
Hän vetoaa, jotta oppilaat käyttäisivät myös jatkossa kasvomaskeja koulupäivän aikana.
Koulutyö lukiossa jatkuu lähiopetuksena.
Seuraa täältä ajankohtaisia koronavirusuutisia Yle Pohjanmaalta.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun lauantaihin 21.8. kello 23 saakka.