Kanta-Häme pysyy koronan kiihtymisvaiheessa. Maakunnallinen pandemiaryhmä katsoi torstain kokouksessaan, että uusille rajoituksille ei ole tarvetta, vaan voimassaolevia suosituksia jatkettiin 15. syyskuuta asti. Epidemiatilanteen äkillisesti heikentyessä on kuitenkin mahdollista asettaa rajoituksia jo ennen syyskuun puoliväliä.

Tartuntojen ilmaantuvuus on jatkunut tasaisella, jopa hieman laskevalla uralla. Perusterveydenhuollossa näytteenotossa ja tartuntojen jäljityksessä on edelleen vahvaa kuormitusta, mutta muuten rokotukset ovat purreet sairaalakuormitukseen.

Kanta-Hämeen keskussairaalassa on hoidossa tällä hetkellä kolme koronapotilasta, joista kaksi on tehohoidossa. Sen sijaan maakunnan terveyskeskusten vuodeosastoilla ei ole hoidossa yhtään koronapotilasta.

– Sairaalahoitoon päätyy enää lähinnä rokottamattomia tai vajaan rokotussuojan omaavia potilaita. Luonnollisesti myös sillä on vaikutusta, että tällä hetkellä tartunnat leviävät pääasiassa nuorten ihmisten parissa, joilla luonnostaan parempi vastustuskyky tautia vastaan, kertoo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen pandemiaryhmän tiedotteessa.

Penkkarit ja vanhojen tanssit mahdollisia ensi keväänä

Maakuntaryhmä käsitteli pyynnöstä myös lukiolaisten vanhojen tanssien ja penkkarien järjestämistä. Suositus on, että tapahtumia siirrettäisiin edelleen siihen asti, kunnes kansallinen rokotuskattavuus on tavoitellulla tasolla.

– Tällä suosituksella turvataan varsinaista opetusta oppilaitoksissa. Loppuvuodesta vanhojen on kuitenkin varmasti jo mahdollista tanssia ja penkkariajelut keväämmällä järjestää, Leskinen näkee.