Itä-Suomen yliopisto on pienentänyt hiilijalanjälkeään merkittävästi. Hiilijalanjälki viime vuodelta on huomattavasti pienempi kuin vuonna 2019.
Koronapandemian takia viime vuosi oli hyvin poikkeuksellinen, mikä näkyy myös hiilijalanjäljessä. Työskentelytavat muuttuivat ja etenkin matkustamisen jyrkkä lasku on korostanut hiilijalanjäljen pienenemistä. Matkustuksen päästöt olivat vain 19 prosenttia edellisvuoden lukemista.
Etätöiden lisääntyminen vähensi myös ravintolapalveluiden käyttöä, eli pienensi ravintoloiden hiilijalanjälkeä.
Hankintojen päästöt puolestaan kasvoivat hieman lisääntyneiden hygieniatuotteiden, kuten kasvomaskien ja desinfiointiaineiden, hankintojen myötä.
Myös kiinteistöjen päästöt nousivat hieman. Lämmönkulutus yliopiston kiinteistöissä oli vuonna 2020 edellisvuotta hieman pienempi, mutta päästöjä kasvattavaa ilmanvaihtoa lisättiin koronapandemian takia.
Itä-Suomen yliopiston tavoitteena on olla hiilineutraali vuoden 2025 loppuun mennessä. Hiilijalanjälki lasketaan vuosittain.
Lisää Pohjois-Savon uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Lue myös:
Itä-Suomen yliopisto aloittaa syksyn lähiopetuksessa, opiskelijoiden liikuntapalvelut ja iltatapahtumat kampuksilla avautuvat