Pirkanmaalla kerrottiin torstaina 30 uudesta koronatartunnasta. Fimlab tutki 1 627 näytettä eli testeissä kävijöitä oli paljon.
Yhteensä pandemian aikana on Pirkanmaalla todettu 7 598 koronatartuntaa.
Koronatilanne on tällä viikolla hieman rauhoittunut, mutta Pirkanmaa on yhä leviämisvaiheessa.
Virukseen sairastuu nyt etenkin rokottomattomia ja nuoria aikuisia. TAYSin erityisvastuualueella on koronan takia nyt peräti kahdeksan potilasta tehohoidossa. Sairaalahoidossa on 21 koronapotilasta.
Pirkanmaalaisista 69 prosenttia on saanut ensimmäisen koronarokotteen ja 41 prosenttia myös toisen. 12–15-vuotiaista pirkanmaalaisista 15 prosenttia on saanut ensimmäisen koronarokotteen.
TAYS tiedotti eilenkin, että koronavirukselle on voinut altistua monissa paikoissa, kuten saunoissa ja ravintoloissa.
Lue lisää:
Tampereen seudulla saattoi altistua koronavirukselle useissa paikoissa: listalla muun muassa saunoja ja ravintoloita