Tiukat koronarajoitukset saattavat ajaa pienet urheiluseurat konkurssiin

Tämänhetkinen epävarmuus siitä, tulevatko rajoitukset mahdollisesti tiukkenemaan syksyn mittaan, on saanut monet miettimään harrastuksen jatkamista.

– Viime kausi oli tosi paha, kun ei oikein päästy pelaamaan eikä reenaamaan. Eikä pelaajilta oikein voi pyytää rahaa sellaisesta toiminnasta, mitä ei pysty tuottamaan tai antamaan pelaajille mahdollisuutta pelata, kertoo tamperelaisen MIG Salibandy -seuran puheenjohtaja Pirjo Ahlberg.

– Meillä kuitenkin salivuokrista perittävät vuoromaksut pyörivät, joten nyt pelaajat empivät, että kannattaako tällä kaudella enää alkaa pelaamaan, jos tulee taas rajoituksia. Eikä me voida pyytää pelaajilta turhasta maksua.

Aluehallintovirasto ei ainakaan vielä estä harjoitusten jatkumista.

– Pääviesti meiltä on se, että turvavälimääräyksen vuoksi voi olla tarpeellista tarkastella tilojen käyttöä ja muita toiminnan järjestelyitä myös urheiluharrastuksissa. Harjoituksia ei kuitenkaan tarvitse keskeyttää, vastaa aluehallintoylilääkäri Laura Blåfield.

Seuran talous pyörii jäsenmaksuilla

MIG Salibandy saa monien muiden yhdistysten tavoin tulonsa vain ja ainoastaan jäsenmaksuista. Näistä tuloista noin puolet menee tilavuokraan. Vallalla olevassa koronatilanteessa sillä on merkitystä, mistä tilat on vuokrattu.

– Meidän reenivuorot on niin sanotuissa yksityisissä halleissa, joita ei ole suljettu – ei ainakaan suljettu viime talvena. Joten siellä meidän vuorot pyörii ja myös maksut pyörii, sanoo Pirjo Ahlberg.

– Eli se on eri asia kun kaupungin hallit, jotka kaupunki sulkee ja niistä ei tarvitse maksaa vuokria.

Ahlberg ei kuitenkaan osoita syyttävää sormea yksityisten hallien suuntaan.

– Ymmärrän, että yksityiset hallit toki ottavat maksut, koska se on heidän elinkeinonsa ja he tarvitsevat sen rahan. Enkä myöskään halua, että ne menevät konkurssiin, koska sitten meillä ei ole pelipaikkoja.

Salivuorojen varaaminen on kuitenkin pitkäaikainen sitoumus, ja se tehtiin tänäkin vuonna jo keväällä.

– Vuokraussopimukset tehdään jo toukokuussa seuraavaksi kaudeksi eli vuodeksi eteenpäin, ja myös sitoudutaan maksamaan vuorot. Joten me jouduimme jo toukokuussa miettimään, kuinka paljon vuoroja uskallamme varata täksi kaudeksi. Kuinka paljon meillä on varaa maksaa, jos ei kautta tulekaan?, Ahlberg kertoo pohtineensa.

MIG Salibandyllä on tällä hetkellä neljä joukkuetta. Seura päätyi ottamaan riskin, ja varasi vuoroja.

– Me halutaan, että jokainen joukkue pääsee pelaamaan, ja pelaajilla olisi kova into pelata. Ja toivotaan, että me päästään pelaamaan.