Saaristo Open -festivaali on peruttu tältä vuodelta. Tapahtuma järjestetään seuraavan kerran kesäkuussa 2022.

Tapahtuma oli tarkoitus järjestää tänä kesänä elokuun viimeisenä viikonloppuna, mutta Varsinais-Suomen koronatilanne ja -rajoitukset tekevät järjestäjien mukaan tapahtuman järjestämisestä mahdotonta nykyisessä mittakaavassa.

– Vaikka osaamme järjestää turvallisia tapahtumia rajoitusten puitteissa, nyt kun Varsinais-Suomi on siirtynyt leviämisvaiheeseen, meidän on mentävä ennen kaikkea yleisön turvallisuus edellä, promoottori Kalle Keskinen sanoo.

Tämän vuoden tapahtumaan ostetut liput siirtyvät käytettäväksi ensi kesän tapahtumaan. Tapahtuma muuttuu myös kaksipäiväisestä kolmipäiväiseksi.

Liput on myös mahdollista palauttaa 15.10.2021 saakka.