Kaakkois-Suomen kirpputorit alkavat jälleen saada myyntiään koronaviruspandemiaa edeltävälle tasolle.

Esimerkiksi kotkalaisen Jussin Jättikirppiksen myynti on lähtenyt kesästä hurjaan nousuun, ja tavara vaihtaa omistajaansa entiseen tapaan.

Myös Kaarikirppiksellä Kotkassa kesä on ollut yrittäjä Jaana Kääriäisen mukaan todella hyvä.

– Selkeästi huomasi, että kotimaan matkailu oli nousussa. Paikallisten lisäksi meillä on käynyt myös paljon ulkopaikkakuntalaisia asiakkaita.

Kääriäisen mukaan koronavirus on myös syy sille, että myytävää on ollut niin paljon.

– Ihmiset ovat kotoilleet ja tyhjennelleet kaappeja. He ovat tuoneet todella hyvää tavaraa myyntiin. Tavara liikkuu nyt hyvin.

Kääriäinen uskoo, että koronaviruksen lisäksi kirpputorien suosioon vaikuttaa myös ekologisuuden nouseminen trendiksi.

– Eettinen ja ekologinen ajattelu on selkeästi noussut esille ilmastonmuutoksen myötä. On todella hienoa huomata, että jo pieniä lapsia kasvatetaan kierrätyskulttuuriin.

Vakioasiakkaat palaavat

Myös Etelä-Karjalan kirpputoreilla on ollut näkyvissä piristymisen merkkejä.

Esimerkiksi lappeenrantalaisessa Vilma's second hand shopissa kesä on ollut kiireinen, kertoo yrittäjä Jasmin Jantunen.

– Yksittäisinä päivinä myynti on kivunnut jopa samalle tasolle kuin ennen koronapandemiaa.

Koronapandemia sai ihmiset varovaisiksi. Varovaisuus näkyi keväällä esimerkiksi siinä, että myyjät lähtivät liikkeelle aikaisempaa lyhyemmällä varoitusajalla.

Lue lisää: Näin kirppikset elpyvät pöydät tyhjentäneestä koronasokista: "Saatetaan soittaa, että pöytä halutaan huomiseksi"

Nyt Jantusen mukaan myyntipöytiä uskalletaan jälleen varata pidemmälle etukäteen. Esimerkiksi syyskuulle on paljon pöytävarauksia.

– Sekä ostaja- että myyntikunnassa huomaa, että ihmiset uskaltavat nyt liikkua paremmin ja suunnitella elämää eteenpäin, kun rokotukset ovat edenneet.

Jantusen mukaan vakioasiakkaat, jotka ovat olleet pitkään pois, ovat palanneet jälleen kirpputorille. Myös venäläisiä asiakkaita on alkanut näkyä enenevissä määrin.

"Päivä kerrallaan"

Etelä-Karjalan huonontunut koronatilanne huolestuttaa kuitenkin kirpputorin pitäjiä. Maakunta siirtyi tiistaina koronaviruksen leviämisvaiheeseen.

– Päivä kerrallaan seurataan tilannetta, toteaa Lappeenrannan Sunkirppiksen yrittäjä Tuomo Nuorento.

Nuorennon mukaan syksy ja kevät ovat kirpputoreille varsinaista sesonkiaikaa. Hän toivoisi, että haastavassa tilanteessa olevat kivijalkaliikkeet otettaisiin paremmin huomioon.

– Esimerkiksi kiinteistövero on minusta käsittämättömän suuri. Se ja kaikki muut laskut juoksevat, teimme voittoa tai tappiota.

Nuorento on kuitenkin tyytyväinen huomattavasti piristyneeseen asiakasvirtaan ja heiltä tulleeseen positiiviseen palautteeseen.

– Asiakkaat ovat esimerkiksi kiitelleet kirpputorin leveitä käytäviä, ettei tarvitse olla kuin sillit purkissa.