Syysflunssien odotetaan lisäävän koronatestimääriä syksyn tullen. Erilaiset flunssaepidemiat alkavat usein jyllätä parisen viikkoa koulujen ja päiväkotien alun jälkeen.

Esimerkiksi Kuopiossa koronatestaus ei ole vielä ruuhkautunut flunssien vuoksi, mutta muutamien viikkojen kuluttua tilanne voi olla toinen.

Ongelmana on, miten testauskapasiteettia saataisiin lisättyä, sillä henkilökuntaa ei tahdo riittää. Hoitajat ovat jo nyt kuormittuneita, eikä intoa viikonloppu- tai ylitöihin välttämättä enää löydy.

– Etenkin viikonloppuresurssin lisäys on hyvin hankalaa. Se on ihan kiinni siitä, löytyykö hoitajilta halukkuutta tehdä ylimääräistä työtä. Ja ottaen huomioon mikä hoitajien kuormitus on jo nyt, niin minä suhtautuisin vaatimiseen hyvin varovasti, sanoo ylilääkäri Pauliina Sulku.

Lisää Pohjois-Savon uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.