Soite tiivistää koronarokotustahtia: rokotusväli on lyhennetty kahdeksaan viikkoon.
Viime lauantaista alkaen ykkösrokotteen ottaneet ovat saaneet ajan tehosterokotteeseen noin kahdeksan viikon päähän aiemman kahdentoista viikon sijasta.
Myös aiemmin rokotetut voivat aikaistaa kakkosannostaan järkevillä perusteilla. Näin ovat tehneet jo arviolta sadat keskipohjalaiset.
Osittain tiivistämisen taustalla on opettajakunnan vahva toive saada täysi rokotesuoja koulun alettua. Mahdollisuus haluttiin kuitenkin avata kaikille sen sijaan, että asetettaisiin ammattiryhmiä tärkeysjärjestykseen, sanoo palvelualuejohtaja Jukka Aro.
– Haluamme tietysti, että rokotuskattavuus nousee Keski-Pohjanmaalla korkeaksi.
Muutos on mahdollinen myös siksi, että heinäkuu oli rokotusten suhteen hiljainen ja pelivaraa tehosterokotteisiin jäi enemmän.
Kun 12–15-vuotiaiden rokotusurakka etenee entisestään, ykkösrokotteiden osuus vähenee ja tehosterokotteita pystytään antamaan enemmän. Ensimmäisiä annoksia on vielä pistämättä Soiten alueella tuhansia.
Suunnitteilla on myöhemmin syksyllä myös walk in -rokotustilaisuuksia kakkosannosta hakeville. Silloin paikalle voi tulla, kunhan ensimmäisestä rokotuksesta on kulunut 8 viikkoa. Tuolloin alkuperäinen aika perutaan.
Aron mukaan rokotteiden loppumisesta ei ole pelkoa, sen sijaan henkilöstöä rokottaminen työllistää rajusti.