Jo kaksi yläkoulua on siirtynyt kokonaan etäopetukseen Etelä-Pohjanmaalla. Lähiopetuksesta on siirrytty etäopiskeluun Jalasjärvellä ja Ilmajoella.

Ilmajoella Jaakko Ilkan koulussa etäopetus alkaa tänään tiistaina ja jatkuu ensi viikon maanantaihin saakka eli etäopetusaika on 17.8.–23.8.2021. Lähiopetusta järjestetään vain erityisen tuen ja pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaille.

– Meillä yksinkertaisesti loppuivat tekevät kädet, jotta pelkästään oppilaiden valvonta olisi onnistunut. Yksi opettaja ei voi huolehtia 80 oppilaasta, rehtori Ari Rousu toteaa.

Jaakko Ilkan koulussa on todettu kaksi koronavirustartuntaa. Karanteenissa on nyt 14 henkilökuntaan kuuluvaa ja yli 90 oppilasta.

Osa altistui koulubussissa

Karanteeniin määrättyjen suurta joukkoa selittää rehtori Ari Rousun mukaan osin se, että altistumista tapahtui myös koulukuljetuksessa.

Osalla karanteeni on alkanut Jaakko Ilkan koululla jo viime viikolla, mutta suurimmalla osalla vasta viikonloppuna.

Ilmajoella lisäksi Västilän koulun 3.–6. luokan opetus toteutetaan etäopetuksena tällä viikolla.

Jalasjärvellä yläkoulun etäopetus jatkuu tämän ja ensi viikon.

Lue myös:

Jalasjärven yläaste siirtyy välittömästi etäopetukseen laajan joukkoaltistumisen takia