Jalasjärven yläaste siirtyy huomisesta alkaen etäopetukseen. Syynä on oppilaalla todettu koronatartunta, jolle on altistunut viime viikon torstaina ja perjantaina suuri joukko oppilaita sekä opettajia.

Kaikkiaan karanteeniin on asetettu yli 50 henkilöä, joista kahdeksan on opettajia.

Kaikki Jalasjärven ysiluokkalaiset lähetettiin kotiin jo maanantaina.

– Huomisesta lähtien koko koulu on etänä. Vaikka sairastuneita on vain yksi, on altistumisia niin paljon, että katsoimme parhaaksi, että pyrimme nopeasti tyrehdyttämään mahdolliset tartunketjut. Nyt on tärkeintä, ettei tauti pääse leviämään, rehtori Sirkku Järvinen linjaa.

Rehtori Järvinen toteaa, että etäkoulua aiotaan käydä kymmenen päivää. Paluu lähiopetukseen tapahtuu näillä näkymin ensi viikon perjantaina.

– Etäopetukseen on ollut perusvalmiudet jo olemassa. Toki vielä huomenna vähän säädetään, mutta varmasti aika nopeasti päästään taas rytmiin kiinni. Aina tällainen vähän pääsee yllättämään ja yksityiskohtia pitää kunkin miettiä.

Jalasjärven yläasteella piti järjestää tiistaina oppilaiden koronarokotuspäivä. Etäkouluun siirtymisen takia rokotuspäivälle joudutaan etsiä uusia ajankohta.