Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja Jari P. Tuovinen ehdottaa omaehtoisen koronapassin ottamista käyttöön esimerkiksi tapahtumissa. Tämä tarkoittaisi, että tapahtuman järjestäjä kysyisi tulijalta, onko hänellä kaksi rokoteannosta tai sairastettu korona. Rokottamattomia ei kuitenkaan suljettaisi ulos, vaan he ottaisivat oman riskin.

Suomessa on ehdotettu koronapassimallia, jossa vain jossa rokotetut, koronan sairastaneet tai negatiivisen testituloksen antaneet voisivat osallistua tapahtumiin näytettyään todistuksen. Tämä käytäntö on joissain tilanteissa esimerkiksi Ranskassa.

Ongelmaksi näyttää muodostuvan se, ettei yrityksiä ja muita palveluiden tarjoajia voisi pakottaa vaatimaan asiakkailtaan koronapassin esittämistä.

– Yhteiskuntaa ei voida enää sulkea ja rokotekattavuuden osalta mennään koko ajan parempaan suuntaan. Nyt pitää löytää tapoja osata elää sairauden kanssa. Ei voi olla niin, että ihmiset, jotka eivät halua suojata itseään koronalta, laittavat kiinni kaikki tapahtumat, teatterit ja elokuvateatterit, Jari P. Tuovinen sanoo tiedotteessa.

Aiemmin aiheesta:

Kulttuuriministeri Antti Kurvinen lupaa, että tapahtuma-alaa hiertävä kahden metrin turvaväli poistetaan: “Toivon muutoksia jo elokuun aikana”