Joensuun steinerkoulussa on todettu koronaltistuminen, jonka vuoksi noin 15 oppilasta ja muutama opettaja asetetaan tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin, Siun sote tiedottaa.

Karanteeniin asetettavien lisäksi koulun tiloissa ei ole tapahtunut lähialtistumisia.

Altistuminen on tapahtunut 9.–10. elokuuta. Altistuminen todettiin perjantaiaamuna. Virukselle altistunut luokka oli perjantain etäopetuksessa.

Koulu on tiedottanut oppilaita ja henkilökuntaa tapauksesta ja antanut ohjeita oireseurantaan. Siun sote on yhteydessä kaikkiin karanteeniin asetettaviin lähipäivien aikana.

Siun sote muistuttaa, että tartunnanjäljityksen kannalta on tärkeää, että henkilöt, jotka ovat saaneet tiedon altistumisesta, pitävät puhelimen auki ja vastaavat tuleviin puheluihin.

Altistumisia myös muissa kouluissa

Korona-altistumista selvitettiin perjantaina myös Pyhäselän koulussa Joensuussa. Kasvomaskien käytön vuoksi laajemmilta karanteeneilta vältyttiin. Altistuneet on ohjattu oireseurantaan.

Perjantai-iltapäivänä todettiin korona-altistuminen myös Tulliportin normaalikoulun lukiossa Joensuussa. Altistumisen vuoksi muutama oppilas asetetaan karanteeniin, muut altistuneet ohjataan oireseurantaan.

Koulut ovat tiedottaneet asianomaisia omien kanaviensa kautta. Siun sote on yhteydessä karanteeniin asetettaviin lähipäivien aikana.