Aluehallintovirasto kiristää rajoituksia osassa Satakuntaa. Voimassa olevat kokoontumisrajoitukset pysyvät ennallaan koko maakunnassa ainakin ensi kuun puoliväliin asti ja lisäksi lähikontakteja on vältettävä Rauman, Euran, Eurajoen, Kokemäen, Säkylän ja Huittisten kuntien alueella.
Lähikontakti tarkoittaa ihmisten fyysistä kontaktia sisä- tai ulkotilassa tai sisätilassa oleskelua alle kahden metrin etäisyydellä yli 15 minuutin ajan.
Päätöksellä rajoitetaan vain yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, ei esimerkiksi lasten harrastustoimintaa. Tarkemmat tiedot rajoituksista löytyvät Lounais-Suomen aluehallintoviraston sivuilta.
Satakunta siirtyi eilen koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Pahin tilanne on Raumalla ja muualla Etelä-Satakunnassa.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.