Kuopiolaisbändi Block Buster asettuu määrittelemättömälle tauolle, eli pistää toistaiseksi pillit pussiin. Bändi laitetaan telakalle, mutta jäsenet eivät kuitenkaan halua sataprosenttisesti sulkea pois mahdollisuutta, että yhtye lämmiteltäisiin vielä joskus uudelleen.

Korona pakkopysäytti nousukiidossa olleen bändin. Koronatauon aikana jäsenille jäi aikaa sekä kuunnella itseään että toteuttaa tahoillaan pöytälaatikossa olleita muita unelmia.

Bändin nokkahahmonakin tunnettu rumpali Jaakko Metsäpelto kertoo esimerkiksi kokeilleensa elokuvamusiikin säveltämistä.

– Tuli korona, joka pyyhki kaiken ja pysäytti oravanpyörän, kun bändinä olimme painaneet kymmenisen vuotta ihan täysillä hommia. Isollaan pyörivä homma vaati myös uhrauksia. Koronatauolla ehti kokeilemaan muutakin.

Metsäpelto kertoo, että bändin yhteiseen päätökseen ei liity draamaa. Yhdessä he ovat sitä mieltä, että ainoa oikea ratkaisu on jokaisen nyt keskittyä omiin projekteihinsa.

– Ei olisi ollut oikein pakottaa jatkamista. Meillä oli pientä painetta ryhtyä tekemään toista levyä, mutta se on kallista puuhaa, emmekä olisi halunneet laskea tasoa. Samanlaista paloa tekemiseen ei oikein enää löytynyt kuin ennen koronaa.

Syksyllä 2019 bändi julkaisi ensimmäisen kokopitkän levynsä ja teki Euroopan-kiertueen vielä keväällä 2020. Sen jälkeen bändi on elänyt koronan pakottamana hiljaiseloa.

Lue myös:

YleX Nosteessa: Block Buster on kansainvälistä uraa tekevä hard rock -paahtaja, jonka intohimo kantaa pitkälle

Kuopiolainen Block Buster sai maailmanlaajuisen levynjakelusopimuksen – "Emme halua jäädä Suomeen pyörimään"

Kuopiolaisbändi Bon Jovin lämmittelijäksi