Raskaana olevat eivät Suomessa kuulu riskiryhmään, vaikka koronaviruksen deltavariantti tutkitustikasvattaa vakavan taudin riskiä odottavilla äidillä.

Viime viikolla Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kehotti kaikkia raskaana olevia hankkimaan koronarokotteen. Yle uutisoi aiemmin, kuinka sairaanhoitopiirit ovat olleet huolissaan raskausajan koronasairaista, sekä sairaaloiden kantokyvystä.

Koronaraskaus on resurssiriski sairaalalle

Ruotsin kansanterveyslaitos määritti koronapandemian alussa raskaana olevat kuuluvaksi osaksi riskiryhmää. Raskausaikana elimistön immuniteetti käy heikommalla teholla kuin tavallisesti. Myös normaalisti sujuvassa raskaudessa verisuonitukosten riski kasvaa, ja koronavirustauti lisää tukosten riskiä entisestään.

– Raskauden aikana immuunipuolustus on hieman heikentynyt. Syy tähän on se, ettei äidin immuunipuolustus hyökkäisi sikiötä, joka on osittain vierasta perimää, vastaan. Rokotus on tehokas tapa torjua erityisesti vakavaa koronavirustautia ja sen mahdollisia seurauksia, THL:n asiantuntijalääkäri Anna Scherleitner kertoo.

Hän huomauttaa, että samasta syystä raskaana olevat henkilöt kuuluvat myös influenssan riskiryhmään.

Raskaana olevien riskiä saada vakava koronaviruksen taudinmuoto lisää ylipaino, diabetes, verenpainetauti tai synnyttäjän korkea ikä.

– Silloin riski on vielä suurempi, kuin muilla raskaana olevilla.

Myös loppuraskauden suuri kohtu painaa mekaanisesti keuhkoja, ja niiden toiminta on silloin kovilla.

– Jos keuhkoissa on koronavirus, niin alhaalta päin painava kohtu, joka pienentää keuhkojen tilavuutta, voi vaikeuttaa oireistoa, Scherleitner toteaa.

Tampereen yliopistollisen sairaalan synnytysosaston lääkäri Outi Palomäen mukaan koronaa sairastava synnyttäjä vaikeuttaa osaston toimintaa ja kuormittaa hoitohenkilöstöä.

– Huolestuttavaa on se, että hoitajia ei saada enempää. Yhdenkin koronapotilaan hoitaminen on työlästä, koska turvajärjestelyihin menee kohtuuttomasti aikaa. Lisäksi tilanne uhkaa muita synnyttäjiä. Tämä vakava uhka resursseille, Palomäki varoittaa.

Miksi raskaana olevat eivät ole riskiryhmää?

Länsinaapuri määritteli raskaana olevat henkilöt osaksi riskiryhmää jo koronapandemian alussa. Suomessa lasta odottavat jäivät riskiryhmien ulkopuolelle. THL:n asiantuntijalääkärin mukaan koronapandemian varhaisissa vaiheissa ei taudin vakavuudesta raskaana olevilla ja rokotteiden turvallisuudesta ollut riittävästi näyttöä.

Koronaviruksen herkästi leviävä deltamuunnos on muuttunut myös Suomessa valtavirukseksi.

– Nyt kun on enemmän tietoa siitä, että rokote on turvallinen raskaana olevalle äidille sekä lapselle, on rokotussuositus voitu antaa. Vaikuttaa myös siltä, että delta-variantti on vaarallisempi raskaana oleville kuin aikaisemmat koronaviruksen variantit, THL:n asiantuntijalääkäri Anna Scherleitner sanoo.

Hänen mukaansa vastaisuudessa tilanteen niin vaatiessa raskaana olevat tulisi määritellä riskiryhmäksi.

THL on saanut sairaanhoitopiireiltä huolestuneita yhteydenottoja, koska yhä useammin raskaana olevat henkilöt ovat joutuneet sairaalahoitoon. Taustalla vaikuttaa entistä ärhäkämmin tarttuva delta-variantti.

Lue lisää: Sairaala vetoaa odottavia äitejä ottamaan koronarokotteen – TAYSin synnytyslääkäri: "Meillä ei riitä henkilökunta, jos tämä jatkuu tällaisena"

Tuoreen brittitutkimuksen mukaan variantti aiheuttaa useammin vakavan taudin raskaana oleville.

Koronatartunnan saaneilla sairaalaan päätyneillä raskaana olevilla on tutkimuksessa alkuperäisen virusmuodon auheuttamassa taudissa 24,4 prosentin riski keskivaikeaan tai vaikeaan taudinkuvaan.

Alfa-variantin, eli brittimuunnoksen tartunnan myötä riski keskivaikealle tai vaikealle taudille oli 35,8 prosenttia. Delta-varianttiin liittyvä keskivaikean tai vaikean taudin riski sairaalahoitoon joutuneilla oli korkein: 45 prosenttia.

Tutkimuksessa selvitettiin liki 3 400 raskaana olleen koronaa sairastaneen, sairaalahoitoon joutuneen henkilön taudinkuva.

Tuore tutkimus on vielä vertaisarvioimaton, mutta esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) päätyi ennen THL:ää suosittelemaan raskaana olevien rokottamista ohjeissaan.

Tutkimuksissa on myös todettu, että äidin raskauden aikana saama koronavirustauti lisää ennenaikaisen synnytyksen riskiä.

– Delta-variantin myötä ensimmäisen rokotteen antama suoja on jonkin verran heikentynyt, siksi olisi tärkeää, että jokainen saa kaksi rokotetta. Tämä luonnollisesti koskee kaikkia, eikä pelkästään raskaana olevia. Mutta raskaana olevat ovat suuremmassa riskissä saada vaikeamuotoinen koronavirustauti.

Hän muistuttaa, että kahden rokotteen saaminen olisi tärkeää ennen loppuraskautta. Silloin riski saada vaikea koronatauti on kaikista suurin.

Empivät asiakkaat neuvolan ovella

Tampereen kaupungin läntisen alueen äitiys- ja lastenneuvolapalveluiden osastohoitaja Niina Ali-Rantala on nähnyt työssään tulevien äitien huolen.

– Usein neuvolasta haetaan viimeinen sana, vaikka päätöksen kannalle olisikin kallistunut koronarokotteen suhteen.

Ali-Rantalan mukaan raskaana olevien asenne rokotuksia kohtaan on viime aikoina parantunut. Osaa rokotteen ottaminen vielä kuitenkin mietityttää.

– Joitakin huolestuttaa se, että kyseessä on vielä suhteellisen uusi virus sekä rokote. Äidit pohtivat rokotteen vaikutuksista sikiöön. On myös heitä, joille päätös on vaikea kun ei haluta raskausaikana mitään ylimääräistä lääkettä ottaa.

THL:än mukaan raskausajan koronarokotus on turvallista.

– Tämänhetkisen tiedon perusteella nämä rokotteet ovat turvallisia. Ei ole mitään viitteitä siitä, että rokotteet aiheuttaisivat keskenmenoja tai kehityshäiriöitä, Anna Scherleitner kertoo.

Hänen mukaansa koronarokotteita on annettu paljon maailmalla raskaana oleville.

– Yhdysvalloissa heinäkuun loppuun mennessä yli 90 000 raskaana olevaa henkilöä oli rokotettu koronaa vastaan ja britanniassakin noin 50 000, puhumattakaan muusta maailmasta. Mitään vaarasignaaleja ei rokotteista ole tullut lääkeviranomaisien tietoon.

Sen sijaan hän kertoo, että tutkimuksissa on käynyt ilmi vasta-aineiden siirtymistä sikiöön.

– Äidin korotus voi antaa suojaa myös vauvalle syntymän jälkeen.

Tampereen neuvoloissa rokotteen turvallisuudesta on keskusteltu paljon viime aikoina.

– Kyllähän se raskaana olevien mielen päällä on. Se, että rokote ei sisällä eläviä viruksia tekee siitä turvallisemman tavan hankkia puolustuskyky, kuin taudin sairastamisen kautta, Ali-Rantala opastaa.

Siihen, kuinka moni raskaana oleva epäilysten takia jättää rokotteen ottamatta, ei osaa hän vastata.

– On vaikea arvioida lukumäärää, koska päätöstä ei tarvitse vastaanotolla tehdä tai edes hoitajalle kertoa. Moni jää asiaa pohtimaan.

Mitä ajatuksia artikkeli herätti? Keskustele aiheesta 17.8. kello 23 asti!

18.8.2021 kello: 11.01 Juttua korjattu: Outi Palomäen nimi oikaistu.

Lue lisää:

Raskaus lisää vaikean koronan riskiä – Emilia Merimaa, 25, sai tartunnan: "Kun oireeni pahenivat, vauvan selviäminen ei ollut enää itsestäänselvyys"