Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten alue siirtyy koronaviruksen kannalta toisiksi vakavimpaan, eli kiihtymisvaiheeseen. Koronan pandemiatilannetta kuvataan kolmiportaisella asteikolla, jossa vaiheet ovat vakavuuden mukaan perusvaihe, kiihtymisvaihe ja vakavin, eli leviämisvaihe.

Kuntayhtymästä tiedotetaan, että eilisen jälkeen alueella on todettu kaikkiaan 21 uutta koronatartuntaa. Myös eilen Essote tiedotti 13 uudesta koronavirustartunnasta.

Alueen koronakoordinaatioryhmä, eli "koronanyrkki" on päättänyt aamalla tiukentaa suosituksia ja ohjeistuksia.

Terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo tiedotteessa, että tiukennuksia suosituksiin tulee lähinnä maskin käyttöön oman pöydän ulkopuolella ravintoloissa ja turvavälien pitämiseen kaikissa lähipiirin ulkopuolisissa kohtaamisissa.

– Suosituksemme olivat jo ennestään pitkälti kiihtymisvaiheen mukaisia, Seppälä tiivistää.

Kuntayhtymästä kerrotaan, että useat tartunnat ovat tapahtuneet viime viikonloppuna ja niiden lähteet ovat mitä todennäköisimmin Mikkelin baareissa.

– Kaikkia viime viikonloppuna Bar Domissa ja ravintola Wilhelmissä lauantai iltana tai yönä asioineita suositellaan käyttämään kasvomaskia kaikissa kontakteissaan ja hakeutumaan pienestäkin oireesta koronanäytteeseen, kehottaa Seppälä.

Myös mikkeliläisessä Kattilansillan päiväkodissa on todettu altistuminen ja karanteeniin asetettaviin otetaan yhteyttä vielä tänään. Myös Mikkelin lukiossa ja Launialan koulussa on tapahtunut altistumisia. Essote pyrkii tavoittamaan altistuneet viikonlopun aikana.

Tartunnanjäljityksen kerrotaan olevan vielä kovin kesken.

– Uusia altistumisia etenkin kouluissa ja päiväkodeissa voi vielä ilmetä. Tauti etenee ja epidemia selvästi kiihtyy nyt nuorissa ikäryhmissä. Kaikkien pientenkin lasten ja nuorten tulee käydä koronatestauksessa vähäistenkin oireiden johdosta, Seppälä pyytää.

Lue myös:

Essoten alueella 13 koronavirustartuntaa –terveyspalvelujen johtaja: "terveydenhuollon kuormitus on kasvanut kovasti"

Yli 100 henkeä on altistunut koronavirukselle Pieksämäellä Partaharjun kansainvälisellä rippileirillä