Kainuun prikaatissa heinäkuun tartuntaryppäässä positiivisen testituloksen antaneet ja näiden myötä karanteeniin asetetut ovat suurilta osin palanneet riviin. Jos uusia tautitapauksia ei ilmene, voidaan loputkin karanteenit päättää tulevalla viikolla.
Kainuun prikaatissa on taltutettu koronarypästä toimintakykysektorin johtaja majuri Kari Saukkosen mukaansiten, että koronapositiivisen testituloksen antaneet ovat olleet erityksessä varuskunnan terveysasemalla ja Heikinhallille rakennetulla lepo-osastolla.
Altistuneet ovat majoittuneet karanteeninomaisissa olosuhteissa majoitustuvissa omissa yksiköissään.
Terveitä sotilaita on majoitettu telttamajoitukseen Saukkosen mukaan kohtuullisessa määrin. Näin on tehty, jotta altistuneet on saatu majoitettua kasarmioloihin väljästi ja jatkotartuntojen määrä on voitu minimoida. Telttamajoitus on ollut kasarmialueella ja teltassa on ollut enimmillään useita kymmeniä sotilaita useammasta eri perusyksiköstä.
Saukkosen mukaan Kainuun prikaatin asevelvolliset ovat suhtautuneet tilanteeseen ja tehtyihin toimenpiteisiin ymmärtäväisesti. Mielipahaa on aiheutunut eniten niissä tilanteissa, kun lomia on jouduttu karanteenien takia perumaan. Perutut lomat pyritään korvaamaan koulutuksen edetessä mahdollisimman täysimääräisenä.
Kouvolan Sanomat uutisoi keskiviikkona, miten Karjalan Prikaatin varusmiehet ovat tyytymättömiä teltassa metsäolosuhteissa suoritettaviin koronakaranteeneihin. Lehden mukaan varusmiehet mieluummin sairastavat koronan kuin siirtyvät karanteeniin telttaan.