Hakojärven koulun 5.–6. -luokkalaiset ehtivät aloittaa lukuvuottaan kahden ja puolen päivän verran, ennen kuin heidän piti siirtyä etäopetukseen koronavirusaltistumisen takia.

Alavudella koulu alkoi tiistaina ja luokka asetettiin karanteeniin torstaina. Karanteenissa on myös koulunjohtaja, viitos-kutosten opettaja Ari Hakola.

– Kovasti oli odotettu lähiopetusta ja koulun alkua, joten kurjaahan tämä on, puhelimitse tavoitettu Hakola sanoo.

Luokan Meets-tapaaminen on juuri päättynyt.

Hakola on tyytyväinen, että Hakojärven kyläkoulussa on toteutettu porrastettuja välitunteja ja muita koronaturvallisuusohjeita kuuliaisesti. Lisäksi lukuvuoden alun päivät olivat poikkeuksellisia, kun tärkeitä asioita käytiin läpi vain omissa luokissa, oman opettajan ohjauksessa.

– Muuten altistumisia olisi voinut tulla vielä enemmän, Hakola sanoo.

Oppilaat ja opettaja käyvät koronatesteissä, mutta niiden tuloksesta riippumatta etäkoulua on luvassa perjantaihin 20. elokuuta saakka.

– Toivottavasti pääsemme palaamaan lähiopetukseen maanantaina 23. päivä, Hakola sanoo.

Lue seuraavaksi: Kuusi koululuokkaa ja kaksi urheilujoukkuetta karanteeniin Kuusiokunnissa

"Suhtaudumme vakavuudella jokaiseen tartuntaan"

Kuusiokuntien alueella eli asetettiin eilen torstaina karanteeniin yhteensä kuusi koululuokkaa ja yksi aikuisten sekä yksi nuorten urheilujoukkue.

Näiden karanteenien osalta tilanne ei ole muuttunut, Kuusiolinna Terveys tiedottaa.

Etelä-Pohjanmaalla kirjattiin perjantaina 17 uutta koronavirustartuntaa.

Uudet tartunnat painottuvat infektioylilääkäri Elina Kärnän mukaan nuoriin. Tautitapauksia on eri puolilla maakuntaa.

Suurin osa uusista tartunnoista on todettu jo karanteenissa olevilla henkilöillä, vaikka tartuntaketjuja tulee myös muun muassa pääkaupunkiseudulta.

Kärnä kehottaa toteuttamaan myös lasten ja nuorten kohdalla normaaleja karanteeni- sekä muita käytäntöjä ja muistamaan, että lapsikin voi tartuttaa virusta eteenpäin .

– Kyllä me suhtaudumme vakavuudella jokaiseen tartuntaan, Kärnä sanoo.

Etelä-Pohjanmaallakin on todettu koronaviruksen pitkäkestoista taudinkuvaa.

Lasten ja nuorten rokotuksia seurataan

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontuu seuraavan kerran maanantaina pohtimaan tilannetta.

Kärnän mukaan sitä, onko maakunnassa siirryttävä epidemian leviämisvaiheeseen kiihtymisvaiheesta, seurataan koko ajan.

Kouluikäisten koronarokottamisen etenemistä seurataan myös sairaanhoitopiirissä. Kärnä ei usko, että alueella olisi suurta rokotevastaisuutta, minkä takia koronarokotuksia ei haettaisi.

– Uskon, että lapsista ja nuorista suurin osa ottaa rokotteen, Kärnä sanoo.

– Rokotteita ei ehkä lomien takia niin paljon haettu, mutta näyttää siltä että rokotustoiminta on nyt taas vilkastunut ja yhteydenottoja tulee joka kunnassa.

Seuraa täällä Ylen uutisia Etelä-Pohjanmaalta.