Koronavirustartuntojen määrä on Etelä-Karjalassa lähtenyt selvään nousuun. Etelä-Karjalassa on varmistunut tänään perjantaina neljätoista uutta koronavirustartuntaa.
Tartuntoja saadaan nyt yksityistilaisuuksista, kertoo Eksoten tartuntataudeista vastaava lääkäri Ville Verta Imatralta.
–Ongelmana ovat isot, 30–40 hengen yksityistilaisuudet, joista on tullut useita positiivisia tapauksia. Saamme aika hyvin selville mistä tartunnat ovat lähteneet, mutta karanteeniin asetettavia tulee todella paljon.
Yksityistilaisuuksien lisäksi tartuntoja on ilmennyt esimerkiksi joukkueurheilussa. Verran mukaan tilanne on menossa vaikeampaan suuntaan. Deltavariantti, jota suurin osa Etelä-Karjalankin viruskannasta on, tarttuu selkeästi helpommin.
– Työmäärä on todella kova ja työntekijät ovat tiukilla. Vaikka isoja kokoontumisia ei ole kielletty, nyt ei ole aika rapujuhlille, joissa on kymmeniä ihmisiä.
Verta vertaa tilannetta alkuvuoteen, jolloin Etelä-Karjalassa selvitettiin nuorten joukkoaltistumisketjua mökkibileissä Lappeenrannassa.
Tammikuun loppupuolella hieman alle 50 henkilöä asetettiin karanteeniin, sillä he olivat osallistuneet Lappeenrannan Rauhassa järjestettyihin mökkibileisiin yhtä aikaa koronavirustartunnan saaneen henkilön kanssa.
– Sieltä ei tullut yhtään jatkotartuntaa, mutta nyt meillä on ollut isompia ketjua, joista on tullut useita tartuntoja.
Verta viittaa muun muassa rippileirillä tapahtuneeseen altistumiseen. Heinäkuun lopussa Taipaleen seurakunnan rippileirille osallistuneilla todettiin koronavirustartuntoja. Leiri pidettiin Savitaipaleella ja sille osallistui pääasiassa Taipalsaarella asuvia nuoria.
Lue lisää: Yli 20 uutta tartuntaa rippileirillä levinneestä koronaryppäästä - altistuneiden määrää lähes mahdoton arvioida
Näytteenotossa taas ennätys
Myös Eksoten näytteenotoissa tehtiin eilen torstaina epidemia-ajan ennätys. Koronanäytteenotoissa otettiin yhteensä 800 näytettä.
Tartuntataudeista vastaava lääkäri Ville Verta ei osaa tarkasti sanoa, kuinka paljon näytteitä voidaan maksimissaan ottaa vuorokaudessa.
– Ainakin Imatralla olisi tarvetta lisäkäsille, henkilökunnasta on selkeästi vajausta.
Verran mukaan Eksoten alueella asiakas saa testituloksen kahden vuorokauden kuluessa. Tartunnan saaneissa ei korostu mikään tietty ikäryhmä.